Pelottavinta


Kun teini-iässä lähdin mukaan politiikkaan, lähdin siksi että minua kiinnosti ihmisoikeudet, ympäristökysymykset sekä yhdenvertaisuus. Yhdenvertaisuuteen liittyy niin yrittäjyys, asuinpaikka, uskonto, sukupuoli, seksuaalinen suntauminen kuin varallisuuskin. Siis ajatus siitä, että jokaiselle tulisi tarjota samanlaiset mahdollisuudet ja eväät elämään.

Nuo arvot ja ajatukset ovat kantaneet eteenpäin ja niiden parissa olen halunnut tehdä työurani. Ne ovat syitä miksi olen kiinnostunut myös turvallisuuspolitiikasta ja yrittäjyydestä. Mahdollisuus vaikuttaa siihen, että maailma muuttuisi pala palalta edes hitusen paremmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi.

Samat syyt olivat taustalla, kun kaksi vuotta sitten päädyin perustamaan ensimmäisen yritykseni. En uskonut ja luottanut enää pystyväni vaikuttamaan pelkästään olemalla mukana politiikassa tai tekemällä töitä jonkun toisen palkkalistalla. Kritiikkiäni päätöksiä kohtaan ei myöskään kuunneltu tai otettu tosissaan, koska en puhunut pääomien kieltä. En puhunut sen oikeistolaisen talouskäsityksen puolesta enkä ajatellut että jokainen olisi vain oman onnensa seppä.

Samalla kun halusin näyttää, että yritys ja yhteiskunta voivat pärjätä ottamalla ympäristö- ja yhdenvertiasuuskysymykset tärkeimmiksi arvoiksi, pelkäsin muuttuvani ihmiseksi joka alkaa puhua vain pääomien kieltä. Ihmiseksi, joka ei enää näe ympäristön merkitystä tai ymmärrä erilaisten ihmisten elämäntilanteita. En pelännyt niinkään itse yrittämistä ja sen vaikeuksia tai edes isoa lainaa tai suuria tavotteita.

Pelkäsin eniten muuttuvani. Pelkäsin sitä, että ihmiset näkevät minut eri tavalla kuin ennen. Niin. Suurin pelkoni on ettei minua nähdä arvojeni ja itseni kautta vaan pahana yrittäjänä, kauppiaana, riistäjänä.



Entä kun huomaa ihmisten asenteiden ympärillä muuttuvan, vaikka ne samat arvot ja ajatukset ovat taustalla edelleen? Vain päätoimiset työkaluni niiden saavuttamiseksi ovat vaihtuneet politiikasta yrittäjyyteen, mutta muut näkevät uudet työkalut. Toisinaan se satuttaa, kun ei nähdä muuta. Kun ei nähdä minua.

Hassuinta onkin juuri ristiriitaisuus. Kun toinen pelkää ettei tule itse nähdyksi ja kuulluksi enää itsenään, ystävänä, nähdessään kumminkin samalla minut vain tuotteideni edustajana, kauppiaana.

Sama ristiriita päätee myös kuulumisten vaihtamiseen. Omat kuulumiset ovat vuosia olleet pitkälti kertomista arjesta kiireineen, on lapset, opinnot, politiikka, vapaaehtoistoiminta. Olen kertonut mielipiteitä, puhunut arvoista ja niihin liittyvistä tuotteista ja tiennyt ettei kaikki ole kanssani samaa mieltä, mutta että niistä voi silti puhua, jakaa ajatuksia. Totta kai toivon, että jokin kipinä tai ajatus esim. eettisemmästä kuluttamisesta tai yhdenvertaisuudesta jäisi kytemään. Varmasti moni muukin toivoo, että omat arvot ja ajatukset olisivat sellaisia minkä toinenkin voisi jakaa.

Omasta työstään yrittäjänä kertominen on sen sijaan osoittautunut haasteellisemmaksi. Siinä missä toinen kertoo palkkatyöstään ja lastensa sairastelukierteestä, tulisi minun olla omasta työstä ja lasten sairastamattomuudesta hiljaa. Hiljaa, jottei toinen säikähdä ja katoa kauemmaksi.

Olenko muuttunut yrittäjyyden myötä? Ehkä. Ainakin kovasti yritän. Yritän päästä peloistani. Yritän oppia kommunikoimaan muiden kanssa paremmin ja päästä eteen päin, niin että muillekin välittyisi se sama minä joka olen aina ollut.

Virheitä olen tehnyt ja omat pelkoni muiden asenteista näkyvät myös siinä kun kerron työstäni tai meidän perheen kuulumisista tai haluaisin tavata sukulaisia tai ystäviä. Olen minä ennenkin ollut ihmisten kanssa eri mieltä ja se on ollut ok. Ei sen ole tarvinnut vaikuttaa ystävyyteen tai sukulaisuuteen sen enempää kuin kyläilyynkään. Eivät kaikki ole jakaneet kanssani samaa arvomaailmaa tai olleet kiinnostuneita samoista asioista ennenkään. Eikä tarvise nytkään.

Myönnän sen, että haluan kertoa työstäni ja tuotteistamme, arvoista ja ajatuksista niiden takana. Ja siitä mitä niiden kautta haluan edistää. Haluan puhua siitä myös ystäville ja sukulaisille. Sekin on totta, että haluaisin tehdä työtä niiden ihmisten kanssa, jotka ovat minulle jo muutenkin tärkeitä. Se on osa minua ja juuri sitä samaa mitä olen aina ollut. Se, että minäkin saisin työstäni rahaa, ei tee siitä sen pahempaa kuin hoitajan, hammaslääkärin, tutkijan tai ruokakauppiaan työ.

Tai se, että puhun työstäni, ei tee siitä sen kummempaa kuin se että joku muu puhuisi omasta työstään tai ostamistaan tuotteista, palveluista, mielipiteistään, arvoistaan tai harrastuksistaan. Omien arvojen mukaista työtä voi tehdä niin monella tapaa. Eikö se ollut koko yrittäjyyteni pohja-ajatuskin? Osoittaa, että yhteiskuntaa ja yritysmaailmaa voidaan oikeasti edistää ja rakentaa ympäristö ja yhdenvertaisuus arvojen pohjalta?

// Elina


Olenko muuttunut? Pelottaako?
Ehkä. Kyllä. Vielä kun oppisin elämään sen kanssa.

Entä oletko sinä muuttunut? Pelottaako?
Miten haluaisit minun toimivan?


Kommentit

  1. Mulla ois paljon mietteitä tästäkin asiasta. Jotenki ei vaan osaa muotoilla niitä yhtään nyt. Käydään, Elina, kahvilla joku päivä? JOsko sitte osais sanottaa paremmin päässä pyörivät häiveet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käydään ihmeessä. Sovitaan siitä paremmin. <3

      Jos osaat jotain avata, tai heittää kysymyksiä tänne keskusteluksi ja pohdittavaksi muillekin, niin heitä. ^_^ Mielessä kans niin monta asiaa, etten oikein tiennyt miten päin tätäkään kirjoittaa. Muttä tämä pelko syö energiaa ja estää minua yrittämästä.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit