perjantai 3. elokuuta 2018

Musta tulee vielä reservin vänrikki!




"Halki sumuisten Haminan metsien,
joukkue juoksee hikeä valuen.
ne koittaa meille kouluttaa, että hyökätessä pysähtyy ei saa,

S:n silmistä näkee, että harmittaa,
maastolaatikkoon, kun astutaan.

Vaikka silloin kevyesti hajotti, musta tulee vielä reservin vänrikki.
Vaikka silloin kevyesti hajotti, musta tulee vielä reservin vänrikki.

R:llä on kaikkeen selitys, 
vaikka kurssin alku oli yllätys.
Se Y:n kanssa yrittää, 
kaikki sojo-kurssin toiveet täyttää.

Kaikki muu taisi mennä ihan jees,
paitsi cooperin uusinta sprinttaillen.

Vaikka silloin kevyesti hajotti, musta tulee vielä reservin vänrikki.
Vaikka silloin kevyesti hajotti, musta tulee vielä reservin vänrikki.

R tehtaili meille paljon työläitä kokeita,
taisi nauttia suunnitellessaan nuita joha-marsseja.
K meille virnuili, 
kun se meitä, avannosta kalasteli.

L miinoistansa innostuu, 
- LOL - ajantaju unohtuu,
alla *ten, asiakkaan pysäyttää,
silloin helpompi on kylkeen jysäyttää.

Rakossa paine kasvaa jo,
kaikille kelpaisi pissatauko.

Vaikka silloin kevyesti hajotti, musta tulee vielä reservin vänrikki.
Vaikka silloin kevyesti hajotti, musta tulee vielä reservin vänrikki."




"Musta tulee vielä reservin vänrikki!" Tämä soi päässäni Rafaelin enkelin tahtiin. Ihanat kurssikaverit, Jesse, Heini ja Timo, olivat tehneet aivan upean sanoituksen meidän koko kurssista, joka esitettiin kouluttajille viikko sitten viimeisenä aamuna Haminassa. Tuo porukka, nuo kokemukset. Meni aikalailla tunteisiin.

Nyt on viimein vuosien ja vuosien toiveiden jälkeen reserviupseeritutkintotodistus takataskussa (toki isoin syy on päästä etenemään näihin liittyvissä tehtävissä). Siinä se nyt todistus nyt kumminkin on, vaikka vielä vuonna 1994 pientä 7-vuotiasta Elinaa taputeltiin päähän keittiön pöydän vierellä: "Et sä tuu tyttönä koskaan pääseen inttiin", niin tässä mä oon. Ja vaikka vielä ollessani 20-vuotias samat ihmiset liikkuivat kylillä kertomassa inttiin lähtöäni edeltävänä kuinka tulen maitojunalla takaisin, niin tässä mä oon. Vaikka sain intin käytyä aikanaan, ja sen jälkeen kolme elävää lastakin ja luulin RUK-haaveiden jääneen, niin tässä mä oon. Ja "musta tulee vielä reservin vänrikki!" Ja muuten suvun ensimmäinen joka suunnasta.

Jotain niin turhaa, jotain niin pientä, monen mielestä. Mutta kaikkien näiden vuosien jälkeen, jotka olen rämpinyt, kokenut kaiken jäävän keskeneräiseksi raskauksista ja opinnoista lähtien, tällä tuntuu olevan isokin merkitys itselleni. Se on yksi päätepiste. Ja samalla yksi uusi alku. Sain jotain valmiiksi. Ja vaikka se olikin "vain" reserviupseeritutkinto, harjoitukset, tentit, kurssi ja lopputyö, niin se tuntuu mahtavalta. Sain todistuksen, josta olen kauan haaveillut. Sain jonkin konkreettisen asian vietyä loppuun - siltikin vaikkei kaikki mennyt kuten olin alunperin ajatellut. Talvi on ollut rankka ja vaikuttanut perheen talouteen, omaan jaksamiseen, töihin - parisuhteeseen.

Cooperin kanssa teki tiukkaa, mutta siitäkin selvittiin. Teoriatentit menivät päin honkia, vaikka niiden piti alun perin olla vahvuuteni. Suunnistus, ammunnat, taisteluharjoitukset ja marssi sentään menivät hyvin ja niihin olin omalta osaltani tyytyväinen. Samoin 12-sivuiseen lopputyöhön, joka käsitteli omaa sodan- ja rauhanajanjohtamista. Kävin oikeastaan aika kattavasti läpi tämän hetkistä elämääni, ehkä majurin mielestä enemmän kuin olisi arvannutkaan. Läpi sitä miten tähän pisteeseen olen tullut - ja mihin suuntaan tästä pisteestä lähden. Koin tämän kirjoitustyön oikeasti hyödylliseksi - kuten koko kurssin. Otan tavoitteen kerrallaan toteuttevaksi. Ja siitä tulee minun matkani.



Heinäkuun alussa osallistuimme puolison kanssa myös RUK:n kurssijuhlaan, jonne suunnittelin, kaavoitin ja ompelin itselleni myös maastokuvioisen iltapuvun (kaavat tulossa jakoon myöhemmin). Kurssijuhla oli sekin ihan hieno kokemus, joskaan ei ehkä samanlainen mitä se olisi ehkä kokemuksena ollut varusmiesaikana. Parasta illassa oli kurssikaverit, joita paikalla oli 57:stä vain kymmenen. Olisi ollut mahtavaa, kun kaikki olisivat päässeet osallistumaan.

Varusmiespalvelusta suorittavista oppilaista poiketen saavuimme paikalle omin kyydein. Osa suoraan kasarmille ja osa hotelli Leikakseen Kotkaan, josta meidät noudettiin bussikyyden varuskuntaravintolaan syömään. Sieltä päärakennukselle, jossa alkumaljat. Takapihalla teltat, ja musiikki anniskelualueineen. Viideltä pääjuhla maneesissa: musiikkia ja puheita. Sen jälkeen tanssit tanssilattialla ja yhdeksältä jokin räppärä päälavalla ulkona - suoraan ruisrockista. Puoli yhdeltätoista oli oppilaiden speksi: tunnin esitys, joka sisälsi paljon aselaji- ja insideläppää. Puolilta öin bussikyyditys hotelleille. Siellä oli tarkoitus pitää jatkot, mutta kiitos hotellin, baari oli jo suljettu tullessamme ja saimme kömpiä suoraan sänkyyn.

Sanotaan, että joskus joutuu mennä kauas nähdäkseen lähelle. Oli nimittäin tuon kesäisen Haminan reissun aikana myös mahtava oivaltaa, kuinka rakastan pohjoisen valoisia kesäöitä. Ja kuinka suuri ero Oulun ja Haminan välillä kesäöissä onkaan. Haminassa oli jo ennen puolta yötä pimeää ja synkkää, tuli niin syksyinen ja surullinen fiilis, että sen jälkeen olen osannut iloita kahta enemmän näistä meidän kesäöistä, luonnosta, lämmöstä ja sen kauneudesta. Mistä sitä tietää, vaikka joku päivä vänrikin tai erikoisupseerin nappulat kimaltaen istuisin upseerin virassa katsomassa lapin yötöntä yötä ja tehden työtä joka tuntuu omalta jutulta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti