lauantai 13. syyskuuta 2014

Kenellä on oikeus hankkia lapsia?

Jo ennen "Olisiko minusta suurperheelliseksi" -blogitekstiäni, tämän bloggauksen otsikko on pyörinyt paljon mielessäni. Meitä ihmisiä on niin paljon erilaisia ja totta kai sekaan mahtuu myös aimo annos ennakkoluuloja ja erilaisia mielipiteitä. Osa niistä liittyy esimerkiksi kehitysvammaisten, liikuntavammaisten, näkövammaisten, yksin vanhemmiksi haluavien, homojen, lesbojen, narkoleptikoiden, lyhytkasvuisten, pitkäaikaissairaiden, erilaisten uskovaisten, "uraihmisten", "perhekeskeisten", rikkaiden, köyhien, riskiraskaanaolijoiden, lapsettomuushoidoilla lasta yrittävien, nuorten, teinien ja taas iäkkäämpien ihmisten lasten hankintaan.  Kenellä on oikeus hankkia lapsia?

Näin meillä pyöristytään. Koti, lapset, raskaus <3
Miksi lapsia halutaan? Miksi lapsia saadaan? 

Olen jotenkin väsynyt lukemaan ja kuulemaan etenkin nyt tasa-arvoisen avioliittolain ja jo aikaisemman adoptio -keskustelun seurauksena syntyneitä keskusteluita ja kommentteja siitä, kuinka ihmiset ovat itsekkäitiä halutessaan lapsia. Tai nimenomaan kuinka juurikin homot ja lesbot tai yksin lasta haluavat ovat itsekkäitä. Olemmeko me lasta haluavat heterot sitten vähemmän itsekkäitä? Olemmeko me kumppanin löytäneet muka vähemmän itsekkäitä?

Minä ainakin olen halunnut lapset täysin itsekkäistä syistä. Siksi, että haluan. Siksi, että minusta tuntuu siltä, että lapsi toisi elämääni jotain mitä olen kaivannut - sisältöä. Ei siksi, että ajattelisin ottavani vastaan hyvää hyvyyttäni jonkun niistä lapsista, jotka tuolla jossain odottavat tähän maailmaan pääsemistä. Entäs sinä?

Kuten aiemmassa postauksessa kirjoitin lapsiluvusta ja perhekoosta, minusta jokaisen olisi tosiaan hyvä miettiä omia resurssejaan ja puntaroita jaksamista, taloutta, terveyttä ja olemmassa olevien ja toivotun lapsen hyvinvointia. Kuinka jaksaa, kuinka pärjää? Se raja tosiaan on jokaisella erilainen, mutta ei tarkoita sitä etteikö yksin lasta haluava voisi pärjätä hyvin ja taata lapselle onnellisen ja tasapainoisen perheen. Ihan sama pätee mielestäni samaa sukupuolta oleviin pareihin. Tai pitkäaikaissairaaseen, erilaisen vamman kanssa elävään, erityislapsiperheeseen, liikuntarajotteiseen, jne. (Kristaliina kirjoitti taannoin Puutalobaby-blogissaan taannoin kehitysvammaisten oikeudesta vanhemmuuteen.Vai mitä mieltä sinä olet samaa sukupuolta olevien perheistä ja lapsihaaveista? Yksin lasta haluavien perheistä? Kuurojen, lyhytkasvuisten, narkolepsiaan sairastuneiden perheistä?

Entä materia ja työ? Onko nuorella jolla ei ole vielä ammattia tai työtä, oikeus hankkia perhe? Entä päteekö sama vanhempaan ihmiseen, joka myös on vailla työtä ja mahdollisesti ammattiakin? Entä ihmiset, joilla on ura, ja joista kumpikaan ei aio jäädä kotiin lapsen/ lasten kanssa?

Entä riskiraskaanaolijat ja hedelmöityshoitoihin joutuvat? Onko heillä oikeus hankkia lasta? Tämä liippaa myös henkilökohtaisesti läheltä. On nimittäin tullut niitä suoria kommentteja, kuinka pienen keskosen saaneella ei olisi oikeutta yrittää uutta raskautta (ei kumminkaan hoitohenkilöstöltä, he kyllä ovat kannustaneet ja tukeneet). Se kun on kallista yhteiskunnalle Jep. Neljän kuukauden tehohoito voi maksaa jopa 350 000 euroa kunnalle/valtiolle ja on kuulemma vastuutonta lisätä yhteiskunnan kuluja. Niitä toki lisää jo se riskiraskaanaolija, joka omalla hoidollaan ja seurannallaan rasittaa yhteiskuntaa. Saati sitten, että keskosuuden seurauksena jäisi jokin pitkäaikainen vamma, joka sekin käy yhteiskunnan kukkarolle. Niin. Että lasten hankinta vain niille, joilla se on helppoa ja edullista?

Täysiaikaisuus lähestyy, mutta tämän raskauden mahakuvat on laskettavissa yhden käden sormilla.
Mitä mieltä sinä olet? Kenellä on oikeus hankkia lapsia? Pitääkö joltain ryhmältä kieltää automaattisesti lapset? Onko meillä tietoa siitä, että toiset ovat ihan oikeasti ja aivan varmasit huonompia vanhempia kuin me? Ikä? Tulot? Erilisuus? Yksin vai kaksin?

23 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen teksti. Itsellä lasten saaminen ei ole ollut itsestäänselvä asia, ja nytkin kolmatta ei vain kuulu. Kyllä siinä on tullut mietittyä sitä, miksi sellaiset saavat lapsia jotka eivät pysty edes itsestään huolehtimaan tai jo olemassa olevista lapsista. Valitettavasti tuntuu etteivät he olisi oikeutettuja saamaan lapsia, mutta valitettavasti tuota asiaa ei voi jakaa kuka lapsia saa.
    Ja itse aikoinaan törmäsin just tuohon ajatteluun että nuori kouluttumaton ei kuuluisi vielä lapsia tehdä/saada. Ensimmäisen lapsen kun menetimme, niin kuulin niinkin raskaan kommentin että "hyvä kun niin kävi, koska et olisi ollut valmis äidiksi". Mutta nousipa itsellä myöhemmin halu näyttää että kyllä me pärjätään. Opiskelin itselleni ammatin lasten ollessa pieniä (niin ja mitkä kommentit sain taas kuulla kun jätin opiskelut hetkeksi kesken toisen lapsen tullessa). Ylpeänä lopulta sain esitellä hyvät paperit. Minä tein sen ja pystyin siihen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marru, kommentista.

      Tuo on kyllä kans ollut ihtellä paljon pohdinnassa, etenkin toista lasta yrittäessä ja toivoessa, etät miksi toisille annetaan(?), vaikkeivat he pysty tai edes halua huolehtia lapsistaan? Ja miksi itse ei saa (silloin). Tai miksi toiset eivät saa edes ensimmäistä, sellaiset joilla riittäisi rakkautta ja huolenpitoa, välittämistä, läsnäoloa

      Tai, että adoptioprosessiin hakeutuvia syynätään ja testataan, miksi niin ei tehdä kaikille vanhemmiksi tuleville? Miksi oletetaan että biologisesti lapsensa saavat olisivat automaattisesti parempia kuin adoptiota hakevat?

      Siis minustakaan ei pitäisi olla oikeutta periaatteessa puuttua toisten lastenhankintaa, mutta joissakin tapauksissa´siihen puututaan tai sit rajoitetaan tai syynätään jo nyt. Joten keskustelua vähintäänkin tarvitaan. :)

      Ja noista opiskelijan/nuoren parin lastenhankinta jutuista - oletkohan mun kanssa niistä keskustellut? :D

      Siis ajattelen kyllä, että lastenhankinta on aina itsekästä myös tuon ikänäkökulman mukaan. Että jos ei tunnu siltä, että olisi lasten aika joko urahaaveiden, rahan tai jonkin muun takia, niin sitten ei ole lasten aika. Ei lapsia pidä tehdä minusta vain senkään vuoksi, että se nuorempana olisi kansantaloudellisesti järkevämpää. (EIkä toki vain siitäkään syystä, että _haluaa_ lapset, vaan kyllä silloinkin pitäisi pohtia asiaa useammasta vinkkelistä.)

      Olen meinannut kirjoittaa myös oman postauksen tuosta aiheesta. Siis, kun minullekin on sanottu (gröhöm, erään toisen poliittisen nuorisojärjestön pj) että lastenhankinta kesken opintojen on vastuutonta ja yhteskunnalle kallista. Molemmista olen erimieltä. Sekä siitä, että se olisi vastuutonta, että siitä, että opiskelijana/nuorena perheen perusaminen tulisi yhteiskunnalle kalliimmaksi.

      Ja siis vaikka se olisi edullisempaa, jos kaikki tekisivät nuoren, se ei pidä olla se pääpointti. Aina pitää olla hyvä aika perheen perustamiselle. Toisilla esim. elämäntilanne tai kumppani tai se halu saada lapsi tulee myöhemmin ja se on ihan yhtä ok, kuin se että jollakin se hetki tulee aiemmin.

      Minä en ole vielä saanut esitellä niitä valmistumispapereita, mutta eiköhän sekin aika tule.Toki oli aika paljon niitäkin, jotka esikoisen raskausuutisesta ja syntymästä kuultuaan olettivat minun jättävän opinnot (kokonaan) kesken, samoin luottamustoimet ja harrastukset ja ajautuvan hunningolle... (?) Öh.

      Poista
  2. Tää on aika paha aihe, ja usein joudun jääväämään itseni kun olen kolmen lapsen helposti raskautunut terve äiti normaalissa heterosuhteessa. Mua kuitenkin keskusteluissa riepoo usein se asetelma, että lasten saaminen on ihmisoikeus ja se pitäisi kaikille aikuisille turvata, vaikka oikeasti fokus pitäisi olla lasten oikeuksissa. Mun puolesta (ihan kuin mä sen päättäisin, mutta jos jotain kantaa pitää ottaa) lapsia saa "hankkia" mihin tahansa perhemalliin tai asetelmaan, mutta aikuisen velvollisuus olisi pitää huoli että olosuhteet ovat sellaiset, missä lapsella olisi turvallinen, onnellinen lapsuus. Tiedän, että elämäntilanne voi muuttua sekunnissa onnettomuuden tai sairauden tms kautta, mutta vanhemman vastuulla olisi lähteä perustamaan perhettä vasta siinä vaiheessa kun lapselle on hyvä paikka syntyä. Tämä taas tietenkin on määrittelykysymys, mutta ihan rehellisyyden nimissä en ole mikään suurin idealisti tässä asiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Milla, koemmentista.

      Minua puolestaan riepoo tuo, että oikeudesta/mahdollisuudesta saada lapsi tehdään "ihmisoikeuskysymys", mutta yhtälailla minua riepoo se, että se käännetään toisin päin. Että toisia ihmisiä / vanhemmaksi haluavia syrjitään kääntämällä keskustelu lapsen oikeuksiin. Minäkin kyllä koen, että ne lapsen oikeudet ja hyvinvointi on se tärkein seikka. Mutta eihän sen perusteella keltään heteropariskunnaltakaan evätä mahdollisuutta lastenhankintaan - tai aviolittoon?

      Siis kun usein kuulee nimenomaan esim. samaa sukupuolta olevien avioliittoa tai perhemalia vastustettavan juuri "lasten hyvinvoinnin" takia. En nyt sano, että sinä teet näin, mutta tuohon törmää todella usein. :) Silti vaikka monissa tutkimuksissa on todettu, että samaa sukupuolta olevien parien lapset voivat vähintään yhtä hyvin - toisissa tutkimuksisa jopa hieman paremmin - kuin kahden vanehmma heteroperheiden lapset.

      Eli summa summarun: Lasten hyvinvointi pitää olla etusijalla, mutta onko meillä oikeutta kieltää/rajoittaa toisilta perhettä/ lapsia, kun ei kumminkaan huomioda yksittäisiä tapauksia erikseen? :) Vanhemmuus tosiaan tuo aina mukanaan myös velvolisuuden huolehtia lapsista - täysi-ikäiseksi asti ja todellisuudessa vielä pitkälle sen jälkeenkin.

      Ja tuo on tosiaan aika hankala määritelmä, että mikä sitten lopulta on se hyvä hetki lapselle, johon olisi turvallista syntyä. :)

      Poista
  3. Mutta eihän kukaan koskaan tiedä, milloin on siinä riskiraskausryhmässä. Aina voi olla itse se tyyppi, joka rasittaa yhteiskunnan resursseja.

    Muutoin olen ehkä vähän Millan kanssa samoilla linjoilla: lapsi ei ole oikeus, lapsella on oikeuksia.

    Tosin selvennän sen verran, että esim. sateenkaariperheeseen syntyminen ei minusta polje lapsen oikeuksia. Jos vanhemmat ovat kykeneviä huolehtimaan lapsesta ja vastaamaan tämän tarpeisiin sekä fyysisellä että henkisellä tasolla, go for it.

    Mä luin myös sen Kristaliinan postauksen, mutta olen aikanaan lukenut erään kehitysvammaisen lapsen äidin puuskahduksen siitä, että jos hänen lapsensa saisi lapsia, hänellehän niiden hoito kaatuisi. Ettei asia ole aivan niin selvä. (Eikä kenenkään ole minusta asiallista sanoa sellaiseen, että no eihän niitä olisi pakko hoitaa. Olisi pakko jos olisi pakko. Ei sellaiselle aina mitään voi.)

    Ja sen lausunnon jälkeen olen ajatellut usein oikeastaan sitä, ettei ole mitään kovin selvärajaisia sääntöjä. Ei voida sanoa, että te saatte ja te ette. Jotkut kasvavat tehtävänsä tasalle ja jotkut eivät, joten asiaa pitäisi minusta miettiä tapauskohtaisesti ja lasta ajatellen. Ihan kaikkien. Aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Liina, kommentista.

      Eihän sitä tosiaan aina tiedä, mikä raskaus tai kuka joutuu riskiraskausryhmään. Mutta on totta että aiemmat ongelmat lisäävät todennäköisyyttä sille, että ongelmia tulee seuraavassakin raskaudessa. Toki riipuu syystä ja ongelmasta. Mutta jos nyt ajatellaan minua: Mitään varsinaista syytä ei esikoisen raskauden aikaisille ongelmille löytynyt, mutta minulla todettiin yksi riskitekijä: fosfolipidivasta-ainesyndrooma. Tämä siis lisää tukosriksiä, sydän- ja verisuonitautien riskiä, reuman riskiä, kohtukuoleman, ennenaikaisuuden, keskenmenojen, raskausmyrkytyksen ja muiden raskauskomplikaatioiden riskiä, sekä maksaongelmien riskiä. Olen siis riskiraskaanaolija - aina.

      Toki toisilla sama diagnoosi ei koskaan aiheuta mitään, toisilla taas joitain ongelmia. Toiset eivät saa koskaan edes tietää omaavansa kyseistä syndroomaa. Ja toisilla niitä ongelmia piisaa vaikka kuinka ilman diagnoosiakin. Toiset saavat useita keskosia, pikkukeskosia, keskenmenoja - kohtulkuolemia..

      Vaan minustakaan kellään ei ole oikeutta kieltää toiselta edes talouteen tai riskeihin vedoten lastenhankintaa. Riskeistä on hyvä puhua ja kertoa mahdollisista todennäköisyyksistä, mutta valinta esim. lasten yrittämisestä ja lapsiluvusta jää perheelle. Asiasta pitää toki saada keskustella ammattilaisten kanssa ja päästä seurantaan. Ja mahdollinen sueranta ja läkitys voi auttaa siinä, että seuraava raskaus ja synnytys sujuisivat paremmin - ja edullisemmin.

      Saatenkaaripeheistä olen samalla linjalla: sateenkaariperheeseen syntyminen ei polje lapsen oikeuksia.

      Tuo kehitysvammaisten lastenhankinta on kinkkesempi. Siihen en tosiaan osaa oikeinitsekään ottaa kantaa. Kun voi olla että kehitysvammaiset olisivat ihan hyviä vanhempia.. ja voi olla että ei. Mutta paljonko tosiaan on ok tarvita apua? Ja kenelle se velvollisuus avun järjestämisestä jää? Kehitysvammaisten aikuisten vanhemmille? Yhteiskunnalle? JOllekin kolmannelle taholle?

      Ja tosiaan. kuka tahansa meistä voi joskus tarvita sitä ulkopuolista apua arjess - sairastua, väsyä, jne.. että millä perustein rajoitamme sitä, että joku toinenkin tarvitsee apua arjessa ja tarvitsee siä myös lasten kanssa?

      Poista
  4. Mielenkiintoinen aihe. Itse näen asian niin, että jokaisella on oikeus tehdä lapsia, jos elämäntilanne on sellainen, että lapsella on hyvä ja tasapainoinen kasvuympäristö, oli sitten elämäntilanne muuten mikä tahansa. Kunhan lapselle pystyy tarjoamaan kaiken tarvitsemansa ja sillä on hyvä olla. Jos vanhemmat / yksi vanhempi tietää pystyvänsä kasvattamaan lapsen ja että lapsella tulee olemaan hyvä lapsuus, niin tietysti lapsia saa tehdä. Mutta niitä perheitä en suoraan sanottuna ymmärrä, jos lapsia pitää tehdä vaikka niistä ei pystytä huolehtimaan. Sellaiset vanhemmat saisivat jättää lapset tekemättä. Tällaiseen ryhmään esimerkiksi luen runsaasti alkoholia käyttävät vanhemmat tai kenellä muuten on elämä ihan retuperällä. Kaikista ei vaan ole vanhemmiksi, vaikka kuinka paljon lasta haluaisivat. Silloin kannattaisi ainakin odottaa sellaista elämäntilannetta, että lapsen hankinta on järkevää ja pystyy kantamaan tarvittavan vastuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jasmina, kommentista. Aika pitkälti ajattelen samalla tavalla. Mutta sitten toisaalta jotenkin jotain keinoja siihen, että henkilöt, jotka eivät pysty huolehtimaan edes itsestään, (ehkäisystään?), saati sitten lapsistaan,eivät lapsia "hankkisi". Että kun on niitä, jotka jopa tekvät lapsia lisää, vaikkeivat pysty olemassa olevistakaan huolehtimaan, vaan toisesta päästä lapsia otetaan huostaan. Olisiko olemassa mitään mikä aukaisisi silmät esim. sen lasten hankinnan suhteen? (Pakkostrelointia kun en tässäkään kannata. Toki lainsäädännöllä jo nyt "pakkosteriloidaan" ihmiset, jotka haluavat vaihtaa sukupuolensa sen mukaiseksi kuin sen itse kokevat. Ja tätäkin lakia pitäisi mielestäni purkaa.)

      Poista
  5. Hyvä aihe! :) Itsekin olen pohtinut lasten hankkimisen itsekkyyttä aiemmin blogitekstissäni:
    http://ja-han-sai-nimen-aiti.blogspot.fi/2014/03/lapsen-hankkiminen-on-itsekasta.html . Olen sitä mieltä, että me ihmiset emme tee mitään oikeastaan täysin pyyteettömästi ilman omaa etua (paitsi se kuinka esimerkiksi äiti laittaa lapsen tarpeet omiensa edelle).

    Mutta siis. Minusta kaikilla on oikeus lapseen, jos oikeasti he ovat valmiita luopumaan omista eduistaan ja laittamaan lapsen itsensä edelle. Tämän vuoksi esimerkiksi mielestäni alkoholisteilla ja narkomaaneilla ei missään tapauksessa ole oikeutta lapseen, koska sen nyt tietää mikä etusijalla on. Mutta en ymmärrä miksei esim kuuroilla olisi oikeutta lapseen? Heidän ainoa vammansa on se, etteivät he kuule. Kuurojen lapset oppivat puhumaan kuten muutkin, mutta he oppivat myös viittomakielen (joka on muuten vauvalle helpompi oppia kuin puhe). Liikuntavammaisilla näen täysin saman oikeuden lapseen kuin muillakin. Kyllä niitä idioottivanhempia meissä "ei-vammaisissakin" löytyy niin paljon, etten ymmärrä tätä jaottelua ollenkaan. Ja omasta mielestäni homot ja lesbot ovat yhtä hyviä äitejä ja isiä kuin kuka tahansa hetero.

    Itse siis omassa mielessäni en jaottele oikeutta lapseen minkään fyysisen vajavuuden tms ominaisuuden perusteella, vaan sen, onko aikuinen oikeasti valmis asettamaan lapsen tarpeet omiensa edelle ja toimimaan niiden mukaisesti. Jos ei, niin silloin ei tosiaan kannata miettiä niitä lapsia. Mutta jos kyllä, mikään asia ei saisi olla esteenä lasten saamiselle.

    Ja vielä täytyy sanoa tuosta riskiraskauksista, että voi jestas taas. Kuinkas paljon ne alkoholistit, tupakoitsijat sun muut itse aiheutetut sairaudet tuovat kustannuksia valtiolle? Tai sairaudet, jotka olisi hoidettavissa elämäntapamuutoksella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Mari. :) Pitääpä lukaista tuo sinunkin tekstisi aiheesta!

      Samoilla linjoilla myös sinun kanssa tästä. Kuten tuo että on valmis luopumaan omista eduistaan ja laittamaan lapsen itsensä edelle. Mutta sitten toisaalta, mitkä on niitä etuja joista pitää olla valmis luopumaan, jotta on "oikeus" saada lapsi? :) Siis toki lapsi / lapset ajaa aina - tai niiden tulisi ajaa aina - tärkeysjärjestyksessä ykköseksi - molemmilla vanhemmilla (jos vanhempia on kaksi). Mutta millaisista eduista äidin/isän on oltava valmis luopumaan? Harrastuksista? Työstä? Yöunista - vuosiksi? Omasta ajasta? :) Kun siis helposti sitten joku sanoo tai arvostelee toista esim. unikouluista, vaikka toiselle ne kokonaiset yöunet ovat todella tärkeitä oman jaksamisen ja hyvinvoinnin kanalta. Ja toinen taas kokee, että unikoulut ja lapsen yksin nukkuminen voi olla jopa haitallista lapselle - riippuen toki perhetilanteestaa muuten. Eli onko haitallisempaa lapsille ja perheelle ettei vanhemmat pysty nukkumaan eivätkä jaksa vai että lasten aivojen kehitys kärsii mahdollisesta unikoulusta ja yksinnukkumisesta?

      Menee nyt ehkä vähän ohi aiheen, mutta siis yksittäisistä asioista ja valinnoistahan se vanhemmuus muotoutuu. Paljostako on siis valmis luopumaan. Tietty nämä on ihan eri tasolla kuin sitten taas narkomaani- ja alkoholistivanhempien omat tarpeet ja lasten tarpeet. :)

      Mutta sitten taas narkoleptikkoäiti (tai -isä).. se unen tarve on jotain todella massiivista ja se uni voi tulla kesken kaiken. Onko ok, että vanhemmalla (joka on kotona) on tällainen tarve ja haluaa silti lapsia? Onko ok, että esim. yhteiskunnan toivotaan tai odotetaan tulevan tällöin päivittäin kotiin avuksi toisen vanhemman työpaivän ajaksi?

      Toki narkolepsiaan voi sairastua lasten saannin jälkeenkin. Tiedän esim. yhden äidin, joka sairastui sikapiikistä toista lastaan odottaessa. Elämä heitti kyllä kummasti raiteiltaan koko perheen.

      Tuo kuurous on jännä, minäkään en näe siinä mitään ongelmaa, mutta silti olen törmännyt ihmisiin, joilla (jo tässä) herää epäilys hyvästä vanhemmuusta tai hyvästä lapsuudesta.

      Liikuntavamma sen sijaan on taas toinen juttu. Riippuu toki vammasta. Toiset tarvitsevat henkilökohtaista avustajaa arjessa päivittäin, toiset eivät. Itse ajattelen, että henkilökohtaisen avustajan, joka on määrätty auttamaan perusarjessa, tulisi käsittää myös lapsiarki. Toki vanhempien on mietittävä tuolloinkin omia voimavarojaan ja sitä mitä pystyvät tekemään, mistä luopuvat kuinka pärjäävät vauvan kanssa ja lapsen kanssa tämän kasvaessa. Siis niin että se henkilökohtainen avustaja on todellakin sen aikuisen avustaja, ei lapsenhoitaja.

      Mutta tämä aihe kiinnostaisi minua enemmänkin. IHan käytännössä. Että miten se tällä hetkellä toimii? :) Ei siksi, että olisin kieltämässä, vaan jotta olisi jotain käytännön tietoa esim. liikuntarajotteisen (?) vanhemman arjesta. Keskosuuden kautta olen lukenut lähinnä perheistä, joissa lapsella on liikuntavamma ja sitä miten se vaikuttaa arkeen ja se on ollut todella valaisevaa.

      Kuluista.. jokainenhan meistä on jossain vaiheessa kuluerä - tai voi sellaiseksi tulla. Toisilla vaan tuppaa unohtumaan se. Ja näkevät melko mustavalkoisesi inhimmillien elämän ja ihmisarvon vain tuottavuuden kautta. Mutta se toki onkin ehkä kokonaan toinen keskustelu se.

      Poista
  6. Samaa oon itsekin miettinyt, että itsekkäistä syistä meistä jokainen niitä lapsia haluaa. Täysin, mitenkäs muuten? Tai no ehkä sisarusten haluamisen kohdalla on kyse myös olemassa olevan lapsen edun ajattelemisesta, mutta kuitenkin.

    Muistan väitelleeni myös siitä, miten eräs nuorena "lapsenteon" aloittanut kritisoi naisia, jotka jättävät itsekkäistä syistä lapsien hankkimisen lähelle sitä ikää, kun lapsen saaminen ei enää olekaan itsestäänselvää tai oma jaksaminen parhaimmillaan. Ei se ole yhtään sen vähemmän itsekästä tai huonommin perusteltua, kuin nuorena lapsien saaminenkaan.

    Tekisi mieleni sanoa, että toivon jokaisen lapsesta haaveilevan saavan vauvan, mutta eihän tämä asia tietenkään niin yksinkertainen ole. Eihän siitä muuten tarvitsisi keskustella. Joten onneksi mulla ei ole oikeaa tarvetta, syytä tai edes mahdollisuuutta arvostella/päättää muiden lapsihaaveiden järkevyydestä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Heidi Pii. Itsekästä tosiaan, enemmän tai vähemmän. Ja jotenkin tuo sisarusasia mietittyää myös. Että kyllä minusta silloinkin pitäisi olla kyse enemmän vanhempien itsekkyydestä, jos haluaa toisen lapsen, kuin siitä että "antaa lapselleen sisaruksen". Että se toinenkin lpsi on toivottu niistä samoista itsekkäistä syistä. :) Mutta sitten kuintekin nin, että on mietitty koko perheen jaksamista.

      Marrulle jo yllä kommentoinkin tuosta ikä-asiasta. Että periaatteessa minultakin voisi kuulla samansuuntiasia ajatuksia. :D Periaatteessa. Siis, kun itse koen että näin on ollut hyvä ja että lpset on parempi "tehdä nuorena" kuin vanhemapana tai kesken urahn - tai sen jälkeen. Mutta siis vain periaatteessa. Tämä tuntuu oikealta ratkaisulta meille ja toivon, että moni muukin uskaltaisi nykypäivänä perustaa perheen jo opintojen aikana tai ennen opintoja.

      Mutta metsään mennään, jos tosian lähdetään sanomaan, että toinen on tehnyt väärin, kun on halunnut/ tehnyt/ saanut lapset vanhemapana. Tai panostanut uraan. Omalla tavalla meistä jokainen on tosian itsekäst niiden omien valintojen kanssa. (Toki yllätysraskaudet ovat asia erikseen.)

      Samoin minusta on aivan järkyttävää kuinka monet perheelliset ja lapselliset arvostelevat esim. lapsettomia. Pari viikkoa sitten Yle julkaisi artikkelin: "Älööt sinkut vinkuko" - Tutkielman mukaan yksinelävien taloushuolia vähätellään

      Tuolla oli paljon todella törkeitä kommentteja yksin asuvia/ eläviä kohtaan. Ja samanlaisiin kommenteihin olen itsekin törmännyt. Siis kun jotkut puhuvat lapsettomista tai uraa tekevistä vähättelevään ja todella arvostelevaan sävyyn. (Toki vaalien aikana tuli sellainenkin kommentti, että onneksi minulla on arvot kohdillaan ja olen tehnyt lapset nuorena toisin kuin esim. Urpilainen joka on niin itsekäs ja keskittyy vain itseensä ja uraansa. O.o Ensinnäkään toisen perheen peustaminen tai sen puuttuminen ei kyllä kuulu muille - eikä elämä aina ole niin yksinkertaista. Ja niitäkin tarvitaan, jotka keskityvt noin isoihin pesteihin kunnolla, samalla kun toiset nauttivat siitä perhe-elämästä. Että kuka olikaan itsekäs?)

      Mutta siis.. nämä kommentit:

      ""Nenäkäs jakojäännös joutaakin maksamaan elämisestään."

      Näin kommentoitiin nettikeskustelussa Taloussanomien juttua, jossa verrattiin yksin asuvien ja parisuhteessa asuvien taloudellista tilannetta. Valtiotieteiden kandidaatti Raija Eeva on tarkastellut jutun pohjalta käytyä nettikeskustelua. Hän yllättyi sen sävystä.

      – Yksinelävät ovat vapaata riistaa. Heitä voi nimitellä ihan miten vain. Ajattelin, että jos kyseessä olisi joku muu ryhmä, niin siitähän nousisi hirveä meteli, Raija Eeva pohtii.

      Perheelliset nimittivät nettikeskustelussa yksineläviä muun muassa keräilyeräksi, yksinäisiksi raukoiksi, itsekkäiksi vinkujoiksi ja natiaisiksi, Raija Eeva luettelee. Heiltä kuvailtiin itsekkäinä, ahneina, omien mielihalujensa johdettavina olevina, rumina ja surkuteltavina.

      – Osoittaa yksinelävien alisteista asemaa, jos julkisesti voidaan sanoa, että sinä olet vinkuja tai natiainen."

      Eli siis.. Jos ei ole oikeutta sanella kenenkään lastenhankintaa, ei kai pitäisi olla oikeutta sanella tai arvostella sitten sitä yksinelämistäkään?

      Poista
  7. Itse mietin tätä samaa, kun näin ruotsalaisen (?) dokumentin, jossa kehitysvammaisten vanhempien lapsi (jo aikuinen) kertoili elämästään. Minun mielestäni kaikki lapsesta huolehtimaan kykenevät saavat saada, eriasia on tietenkin käykö näin, tuleeko niitä lapsia siis. Tiedostan myös sen että olosuhteet saattavat muuttua ns matkan varrella, mutta niistähän me kukaan emme tiedä etukäteen. Kauniita kuvia! Ja nätti vatsa!!!! Itse otin viimeisessä raskaudessa elämäni ainoan "masukuvan", järkytin myöhemmin sitä katsoessani kuinka valtava olinkaan :D silloin tuntui vain että pieni pyörylähän siinä mukana kulkee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja kehuista, Kupla. ^_^ Minulla on välillä tunne ettei tuo vatsa nyt niin hirmu iso ja välillä on tosiaan melkonen ryhävalas olo. (Ja kohta tuota vatsaa on kumminkin ikävä - ja näitä pikkasen isompia tissejä, tosin niistä ehkä saa vielä hetken nautta (tiehyttukoksia, nännit ruvella, maito pakkautuneena...)

      Tuohon alas linkkasinkin tuon yhden irlantilaisen dokumentin, joka tulossa yleltä ensiviikolla. Se dokkari tosin käsittelee muutakin vammaisuutta kuin kehitysvammaisuutta. Mutta tuo ruotsalainen dokkari kehitysvammaisista olisi kyllä mielenkiintoista katsoa myös.

      Poista
    2. Uuu, nauti nyt :D *virn* ...mutta tosiaan se ruotsalainen ohjelma ei ollut kovin positiivinen, tämä aikuinen lapsi oli siis elänyt älyllisesti kehitysvammaisten vanhempien kanssa ja pitkään luuli olevansa itsekin kehitysvammainen. Siinä oli tapahtunut kyllä paljon virheitä yhteiskunnankin taholta, mutta tosiaan oli kyllä surullista katsottavaa. Minusta ymmärryksen arvioiminen on todella vaikeaa , missä menee se raja...

      Poista
  8. Hienoa pintaraapaisua Etna taas ! (pintaraaraisua käytän siksi,että tää on myös loputon aihe). Ja hienoa kun saat keskustelua aikaan :)
    Tuolla muutamassa kommentissa vilahtikin samat ajatukset kuin itselläni, kyse on pohjimmiltaan lapsen oikeuksista.Ja kyllä, hieman itsekkäistä syistähän ne kolme on tännekkin siunaantuneet.
    Kaikilla tulevaa lastaan RAKASTAVALLA on "oikeus" tulla vanhemmaksi, katsomatta mitään edellä mainituista (samaa sukupuolta edustavat, nuoret, yksinäiset, jne.)
    Se, ettei pysty lapsesta huolehtimaan oman itsekkyyden vuoksi, (tää kuulostaa kaamealta) mielestäni kylläkin rajaa tuota paljon puhuttua "oikeutta".
    "Oikeus" sanoa kenellä on "oikeus" mihinkin, alkaa olla sellaista puhetta jossa keikutaan jyrkänteellä. Mutta joo, hyvinkin samoilla linjoilla olen muiden kommentoijien kanssa, kaikessa epätäydellisyydessäni.
    Hankalia nää sun kysymykset :) seuraavia odotellessa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Maria.

      Joo, pintaraapaisujan nämä ovat. Ensinnäkin jokaisesta noista saisi oman postauksen - tai kirjan tai useamman. Siis esim. nuoren parin perheenperustamisesta, samaa sukupuolta olevien, pitkäaikaissairaan, liikuntavammaisen tai kehitysvammaisen, jne. Ja Taitaa niistä toki kirjoja ja ohjelmia löytyäkin kaikista. :)

      Keskustelua näistä on kumminkin minusta hyvä pitää yllä uudelleen ja uudelleen. On paljon ennakkoluuloja ja ihan suoranaista syrjintääkin - siis aikuisia kohtaan. Ja sitten se toinen ääripää, kun on ihan oikeasti niitä huonosti voivia lapsia. Että miten yhteiskunta pystyisi huolehtimaan niistä parhaalla mahdollisella tavalla, kun vanhemmat eivät siihen kykene.

      Ja kyllä minua kiinnostaa siis nämä aiheet yleisesti, mutta myös ihan sen päättäjän näkökulmasta. Kun aina on joku jossain joka päättää jotain näistäkin asioista. Niin kuinka ne päätökset olisivat mahdollisimman hyviä lasten kannalta ja kuinka osaisimme tukea ihmisiä arjessa ja vanhemmuudessa paremmin?

      Ja oikeus.. translaki, nyt tosiaan on sukupuolineutraalin avioliittolain ohella tällä hetkellä toinen ihan konkreettinen esimerkki siitä, millä tavoin ihmisten lisääntymiseen tai lastenhankintaan ollaan puuttumassa/ rajoittamassa.

      Translakikin vain tuntuu jäävän varjoon.. aihe, josta ei oikein uskalleta puhua. Toisilla kun on aika kärkeviä mielipiteitä siitäkin, onko heillä oikeutta pitää olemassa olevat sukupuolielimet, jos kokevat olevansa väärää sukupuolta. Mitä ajatuksia mahdollinen uusi translaki teissä herättää? Tai vanha?

      No, siinä oli Maria yksi kysymys, kun sanoit odottelevasi sitä seuraavaa. ;)

      Poista
    2. kääkhuutoapua :) musta on käsittämätön ajatus, että joku voi lain varjolla määrittää toista ihmistä. että voidaan asettaa asetuksia ja lakeja siihen, miltä toisesta ihmisestä tuntuu, siihen mitä toinen IHMINEN ON. kävin kurkkaamassa tuota linkkiä, sillä pakko myöntää, en tiennyt moisen olemassaolosta edes.miten noin kammottavaa tekstiä ei olla julkisuudessa sen enempää kyseenalaistettu? kuka noista asioista päättää?
      miten joku voi päättää kenen kuuluisi olla mitäkin,ja herranjestas,miten voidaan vaatia lisääntymiskyvyttömyyttä...oikeesti,täällä, nykypäivän Suomessa.
      Sarveni tuossa otsalla saa muutaman sentin lisää, kun en vaan ymmärrä miten jollakin voi olla oikeus päättää toisen ihmisarvosta. toisen loppuelämästä ja nöyryyttää "lain" voimalla todistamaan kyseisiä asioita.
      pöhköjä tuntuu tämäkin maa täynnä olevan, oon halunut kysyä joltain viisaammalta,ja ilmeisesti minua normaalimmalta, miten ja mistä se on muiden elämästä pois, jos esim.avioliittolaki uudistuisi? miten se vaikuttaisi maijanjamatin lauantai-illan saunan jälkeiseen telkkarin tölläämiseen,jos kaksi toisiaan rakastavaa IHMISTÄ voisi yhteisen elämänsä kunnianosoituksena mennä naimisiin? no, mä olenkin vähän yksinkertainen :)
      käykääs muutkin lukasemassa tuota juttua translaista,herättääkö tuntemuksia..?
      Hyvät kysymykset ja oikeesti hienoa kun nostat isoja juttuja pöydälle!
      ***homous ei ole valinta,homokammoisuus on***

      Poista
    3. Jännä. Jotenkin itsestä taas tavallaan tuntuu, että kyllähän tämän kaikki tietää. Etenkin kun jotain artikkeleitapyörii fb:ssa ja ihmiset niitä jakavat, haukkuvat jua naureskelevat. "Noni on siinä kun pitäis antaa miestenkin synnyttää - jo se nyt on niin että jos on mies niin silloin ei ole kohtua ja munasarjoja eikä synnytellä.Blaablaablaa..." :(

      Noh, onneksi nyt näyttäisi siltä, että tuohonkin on tulossa muutos ja se on menossa lähes kaikissa puolueissa yksimielisesti (viimein) läpi. Siitä ei tosin paljoa kirjoiteta tai puhuta.

      Ja ihan yhtä yksinkertainen olen tuon avioliittolain osalta. Ei vaikuta minunkaan elämääni meneekö joku toinen samaa sukupuolta vai erisukupuolta (vai jotain siltä väliltä) olevan kanssa naimisiin. Ainoastaan toivon, että esim. omat lapset, läheiset ja tuntemattomat saisivat valita sen avioliiton rakkaansa kanssa, niin halutessaan.

      Ja toinen aihe mikä jää aika vähälle huomiolle on intersukupuoliset lapset. Yhä edelleen Suomessa (lääkärikunnassakin) kehoitetaan ja pyydetään vanhemmilta lupaa vastasyntyneen sukupuolielinten silpomiseen (kyllä, ajaa saman asian, joskin kivunlievityksen ja nukutuksen kera).

      Tästä aiheesta koitin mm. oman puolueeni puoluekokouksessa puhua. Mutta aihe tuntuu todella aralta monelle. Ei seksuaalisuudesta ja sukupuolielimistä voi puhua ääneen. Ei uskalleta, ja jos joku uskaltaakin sanoa mitä ajattelee, se on välillä todella ala-arvoista ja vähättelevää. Että niillä toisten kokemuksilla ei olekaan merkitystä, koska ovat niin pieni joukko. Ja kun nyt vain on parempi että leikataan jommaksi kummaksi. :(

      Joo.. eksyy vähän sivuraiteille alkuperäisestä tekstistäni, mutta näitä minä mietin. Näitä minä pohidn. Näistä minä haluaisin pitää meteliä. Tai myös näistä. Vaikka se monelle tuokin punan poskille.

      Poista
    4. punastelu tekee ihan hyvää tälle harmaatakin harmaammalle kansalle ;)

      Poista
    5. Siitä olen samaa mieltä ;) samalla linjalla siis jatketaan!

      Poista
  9. Btw, leijonaemot olivat jakaneet fb:ssä linkin Vammaisen oikeus rakastaa Ohjelma tulee kymmenen päivän päästä. Vaikuttaa ainakin mielenkiintoiselta.

    "Suomessa ja monissa muissa ihmisoikeuksia kunnioittavissa maissa oli pakkosteriloinnin mahdollistava lainsäädäntö aina 1970-luvulle asti. Se mahdollisti ns. vajaamielisten steriloinnin. Nykyään kehitysvammaisten seksuaalikasvatusta varten on opaskirjoja ja tukiohjelmia."

    "Onko vammaisella oikeus seksiin ja lapseen? Dokumentti erilaisista perheistä.

    Rakkaus ja seksuaalisuus kuuluvat kaikille. Kuulostaa itsestään selvältä, mutta ei käytännössä ole. Kehitysvammaisten oikeus seksuaalisuuteen on yhä jossain määrin tabu, vaikka asiasta on alettu viime vuosina jo puhua.

    Silminnäkijä esittää irlantilaisen dokumentin, jossa eri tavalla vammaiset tai vammautuneet kertovat arkipäiväisesti ja suorasukaisesti seksuaalisuuden, parisuhteen ja perheen perustamisen kynnyksistä.

    - Meillä on erilaisia kehitysvammoja. Mutta olemme samanlaisia kuin sinä. Olemme ihmisiä, sanoo Kieran Coppinger ja katsoo suoraan kameraan.

    Vaikka rakkaus ja parisuhde sallittaisiinkin asenteiden tasolla, seuraava iso kysymys on oikeus perheen perustamiseen. Kenellä on oikeus vanhemmuuteen ja lasten hankintaan? Entä mikä on lapsen oikeus huolenpitoon kykeneviin vanhempiin?"

    "Kuka tahansa ensimmäisen lapsen äiti tuntee epävarmuutta. Sarah pelkää virheitä erityisesti, koska niillä voi olla kohtalokkaita seurauksia suhteessa viranomaisiin.
    - Näillä ihmisillä on valta ottaa lapsi pois meiltä. He voivat ottaa meiltä tämän valtavan onnen. Pelkäsin kiintyä liikaa lapseen, koska hänet voidaan ottaa pois milloin tahansa, kertoo Sarah."

    VastaaPoista
  10. Jaoin tämän blogitekstin myös Uuden Suomen blogissani vastaten Miikka Keräsen bloggaukseen: "Vauvat ovat valtaa".

    Jos joku on sitä mieltä, että mammapalstat ja keskustelut ovat asiattomia, niin sietää tutustua myös US:n blogipalveluun. Siellä useamman vuoden pyörineenä, keskustelu on kyllä minusta paljon asiattomampaa. Ja näihinkin bloggauksiin osallistuu lähinnä miehet ja vielä juuri ne jotka ymmärtää ja ja haluaa ymmärtää kaiken aivan väärin.

    Kuinka erilaiset keskustelut voikaan saada samasta tekstistä kahdella erilaisella julkaisualustalla.

    VastaaPoista