sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Paskamutsi töihin ja isä kotiin!

Nykyisen hallituksen esittämä kotihoidontuen kiintiöinti on taannut sen ettei lastenhoidosta ja vanhemmuudesta keskusteleminen vain pääse hiljenemään. Aihe kun saa aika monella pinnan kireäksi ja tunteet kuumenemaan. Viimeksi asiasta puhuttiin Ylen A-Studiossa viikko sitten otsikolla: "Isät töistä kotiin!"  Keskustelemassa olivat koti-isä Vesa Koskimaa, Antti Alen Miessakit ry sekä kansanedustajat Annika Saarikko ja Sanni Grahn-Laasonen. (#yleastudio #valinnanvapaus)

Puolen tunnin keskustelussa ei tosin mielestäni päästä kuin raapaisemaan pintaa ja nostattamaan yleisön verenpainetta. Itse osallistuin keskusteluun tosin myös twitterin puolella, väitellen asiasta mm. Kokoomuksen Lasse Männistön kanssa.

Aika moni minut tunteva tai blogiani seuraava varmaan arvaa, että minulle tasa-arvo on tärkeää ja sukupuolijaottelu jotain joka todella ärsyttää. Kotihoidontuen kiintiöinti on silti minustakin aivan käsittämättömän hölmö uudistus. Joskin olen samaa mieltä siitä, että asenteet ei muutu itsestään, vaan niiden eteen pitää tehdä tietoista työtä. En vain ole pakon kannalla enkä kiintiöinnin, en tässä enkä muussakaan asiassa. (Siksikin puhun kovasti sukupuolisensitiivisyyden puolesta.)

Männistönkään twitter-kommentteja en millään ymmärrä. En vaikka matematiikka ja kansantaloustiede pitäisi olla oma leipälajini. Miten muka verotulot kasvavat uudistuksella? Miten muka tehdyn työn määrä kasvaa? Eikö ne kasva vain, kos molemmat menevät töihin ja työ on tuottavampaa kuin lasten laittaminen päivähoitoon kodin ulkopuolelle? Ja eikö ensin varmaan tarvittaisi ne uudet työpaikat, joihin menä? Ja entäs sitten ne sijaiset, jotkatyönnetään takaisin työttömien listalle vapailta palaavien vanhempien tullessa takaisin töihin?  Niin siis missä kohtaa ne verotulot ja kansantalous kasvavat?

Saati sitten, että aika monella perheellä vähenee se paljon kutsuttu valinnanvapaus. Kiintiöinti ei myöskään huomioi sitä kumpi käyttää vanhempain vapaan tai kumpi on hoitanut aiemmat lapset kotona. Tältä osin tämä koskettaa esimerkiksi paljon myös meidän perhettä. Minä olen ollut tähän asti kotivanhemman roolissa, puoliso on kyllä pitänyt isyyslomat ja isäkuukauden molempien aiempien kohdalla, mutta palannut sen jälkeen töihin minun opiskellessa lastenhoidon ohessa.

Nyt olisi suunnitelmissa vaihto. Viimeistä viedään. Jos saan töitä, puoliso jää pitämään loput vanhempainvapaat ja kotihoidontuen kokonaan, jotta minä voin keskittyä puolestani töihin ja hän saa olla kotona vielä lasten ollessa pieniä. Mutta eihän näitäkään kiintiöissä oteta huomioon? Nips, naps, poikki vain. Erilaiset perheet ja erilaiset tilanteet, eihän sellaisia olekaan.

Aluksi ajattelin, etten jaksa tänne blogiin edes kirjoittaa miten omat ura- ja työllisyyshaaveet etenee. Etten jaksa sitä paskaryöppyä mikä seuraa, kun pienen lapsen äiti menee töihin ja viettää ison osan päivästä jossain muualla kuin lastensa ja erityisesti jossain muualla kuin vauvansa luona. 

Rohkaistuin. Tästäkin pitää voida puhua.

Minusta on ollut mielenkiintoista lukea työssäkäyvien äitien blogeja. Niitä vain on aika vähän. Siis sellaisia, joissa oikeasti se työ itsessään on todella tärkeää oman järjissä pysymisen kannalta. Onneksi olen löytänyt pari rohkeaa työssäkäyvän äidin blogia, joilla muutenkin tuntuu ajatukset naksahtavan yhteen omieni kanssa.

Katsotaan mitä eteen tulee. Kerron sitä mukaa. Tässä vaiheessa voinen todeta, että hain ja pääsin europarlamentaarikkonakin toimineen Riikka Pakarisen mentoroitavaksi seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Toivon siis saavani erityisesti tukea kansainvälisen sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan oppimisessa ja urahaaveissa.

Mentoroinnilla pyritään saavuttamaan hiljaisen tiedon välittäminen luottamustoiminnasta ja työelämästä, verkostojen luominen, sparraaminen sekä innostamaan poliittiseen vaikuttamiseen. Muitakin koukkuja on jo veteen heitelty, mutta niistä lisää myöhemmin, jos kalaonnea on.

Mitä mieltä sinä olet kotihoidontuen kiintiöinnistä?
Kumpi teillä on hoitanut lapsia kotona?
Saako äiti olla poissa pienen vauvan luota?



Ps. Vinkkejä työssäkäyvien äitien blogeihin (oli niitä muitakin, mutten just nyt saa päähäni, vinkkaa!)

21 kommenttia:

  1. Mä lähdin töihin kesken vanhampainvapaan viidennen muksun kohdalla ja mies käytti 4kk lasten kanssa. Perhedynamiikan kannalta parhaat 4kk ikinä. Neljännen muksun pistin hoitoon heti vanhempainvapaan päätteeksi (menin töihin)...

    Enkä tykkää kiintiöittämisestä yhtään. Kysyn myös, millä logiikalla verotulot kasvaa, jos isopalkkainen isä jää kotiin ja pienipalkkainen äiti lähtee töihin/ jää työttömyysrahoille vrt. ko isä töissä ja äiti kotona? Meilläkin kun töihin on mennyt se, joka joko saa isomman palkan tai se, jolle ylipäätään on ollut töitä...

    Niin no. Mä tarvin kodinulkopuolista elämää mielenterveyden säilyttämiseen. Nyt vasta kuudennen kanssa edes vakavasti harkitsen ihanasti velttoilevani (terveisiä Vartiaiselle, vai mikä sen neropatin nimi olikaan) kotona niin kauan kuin suinkin mahdollista.

    VastaaPoista
  2. Onnea työrintamauutisten suhteen! :)

    Minäkin olen työäiti (vaikkei mistään "urasta" voikaan kohdallani puhua), omasta tahdostani. Vaikka miten toivoisin olevani kotiäitimatskua, on juurikin järjissä pysymisen kannalta ollut viisas ratkaisu mennä vuoden tai puolentoista jälkeen taas töihin. Toivoisin kyllä, että halutessani saisin olla sen kolmekin vuotta kotona. Harmi vain, kun en ole niillä hetkillä halunnut. ;)

    Kotihoidontuen uudistuminen on nostattanut mullakin niskakarvat pystyyn ja kirvoittanut kaikin puolin ja ihan pelkästään negatiivisia tunteita. Typerä ja teennäinen "edistysaskel". Parasta olisi, että jokainen saisi kohdallaan valita itse, kumpi on kotona, yhtäläisin eduin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnen toivotuksista, niitä tarvitaan. :) Minullekin tuo "järjissä pysyminen" ja se että saisi muutettua asioita parempaan suuntaan (no mikä kellekin on parempaa) on se "juttu". Ei siis ura uran vuoksi. Vaikka onko noissa lopulta minkä verran eroa?

      Esikoinen täyttää kohta 5v joten on tässä toki kotielämääkin nähty. Tosin paskamutsi ilmoittautuu ja myöntää että pää hajosi ekan vuoden jälkeen kaikkeen eirtyisyyteen ja eristykseen ja oli "pakko" (lapsen,äidin, isän ja koko perheen kannalta parempi) laittaa esikoinen hoitoon välillä ja jatkaa itse opiskelua.

      Toki harmittaa näin jälkikäteenkin. :/ Mutta minkäs sille voi ettei kaikki mene aina suunnitellusti. Nyt kun arki on "vain sitä tavallista" ja on löytänyt "lisäapua" mm. kunnallisesta avoimesta varhaiskasvatuksesta, tuntuu että tämä paletti pysyy käsissä ja uskon että se voi ihan samalla tavalla pysyä puolisolla hallinnassa, vaikkei hänkään varisinaisesti mikään koti-isä tyyppi olekaan. Sen enempää kuin minäkään. :)

      Poista
  3. Minäkin uskon tasa-arvoisuuteen ja tasa-arvoistamiseen yleensä, mutta juuri tämä pakolla tekeminen on asia, mikä saa oman sappeni kiehumaan. Mielestäni tällainen asetus myös eriarvoistaa perheitä omalla tavallaan, niin hullulta kuin se ehkä kuulostaakin; esimerkiksi pienyrittäjillä (etenkin niillä, joiden yritys on ollut olemassa vasta vuoden, parin ajan) tilanne voi olla hyvinkin vaikea lastenhoidollisesta näkökulmasta eikä käytännössä mahdollisuutta kotiin jäämiseen ole vaikka sellainen periaatteessa suotaisiinkin.

    Meidän perheessä taloudelliset asiatkin heittäisivät häränpyllyä, mikäli tilanne olisi se että mies jäisi kotiin ja minä lähtisin töihin; mies tienaa työssään tavallisen hyvinä aikoina noin 7-8 kertaisesti sen, mitä minulle nykyisessä ammatissani päivätyötä tehden käteen korkeintaan jäisi.

    Meille on tämän tulevan vauvan kohdalla ollut alusta saakka selvää, että minä olen se, joka on kotona siihen asti kuin on - tämmöinen on tahto meidän molempien kohdalla.

    En näe syytä sille, miksei mies pärjäisi vauvan kanssa tai miksi isä ei ylipäätään voisi jäädä hoitamaan vauvaa kotiin, mutta meidän kohdalla en osaa nähdä tilannetta sellaisena. Mies on huolehtiva, rakastava ihminen joka kykenee kyllä varsin hyvin pitämään langat käsissään, mutta ei ole sitä tyyppiä, jolla pää niin sanotusti kestäisi pitkällistä kotona oloa tai esimerkiksi useampia vuosia kotona hoitaen lapsia. Niin paljon kuin heitä rakastaakin. Ymmärrän tämän oikein hyvin, koska niin paljon kuin itsekin nautin tästä kotielämästä, lasten kasvun ja kehityksen seuraamisesta päivittäin, jne. jne., niin on tämä välillä itsellekin ollut henkisesti raskasta. Onneksi vain ajoittain ja harvemmin, mutta ymmärrän hyvin miehen ajatuksen.

    Musta on hienoa, että roolit voidaan talouksissa kääntää toisinpäin - meidän kohdalla näen, että tämä asetelma on hyvä.

    VastaaPoista
  4. Pienen vauvan luota poissaolemisessa äidin kannalta en näe sen suurempaa ongelmaa kuin isänkään kannalta - paitsi, jos lapsi on täysimetetty niin uskoisin olevan aika hankalaa järjestää, mutta sitäkään ei voi toisten puolesta tietää. Kiintymyksen kannalta se on varmaan se ja sama, onko läheisempi aikuinen äiti vai isä, kunhan joku on.

    Minä olen hoitanut lapset kotona, nyt alkaa olla 3vuotta ja 3kk siitä kun viimeksi töissä kävin, työpaikkaa ei ole odottamassa, mutta omalla alallani niitä on kyllä tarjolla. Voin rehellisesti sanoa olevani palkkatyön vieroksuja ja mies taas haluaa olla töissä. Yhdestä asiasta olen varma - lasten paikka on kotona (päivähoidon ongelmista jätän romaanin toiseen kertaan, ehkä johonkin tekstiin omaan blogiini). Uudistuken myötä koithoito on monelle yhä hankalampaa ja toisille mahdotonta - kuinka paljon maksaakaan yhden lapsen päivähoito valtiolle? Entä kotihoito? Hmm... Minunkin viimeisin palkkatyön veroprosentti oli 8%, eipä siitä paljon valtio hyödy. Kotona ollessa maksan kuitenkin sen 20%

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tulikin mieleeni, että miten asia ollaan ajateltu kun kaikilla ei tosiaan sitä työpaikkaa ole odottamassa valmiina - eli kun töitä ei aina nykyaikana muutenkaan tunnu löytyvän tekevällekään, niin mistä niitä uusia työpaikkoja saadaan yhtäkkiä?

      Poista
  5. Kiitos kommenteista Sankari, Heidi Pii, Janni ja J.

    Niin, minäkään en ymmärrä logiikkaa, että verotulot kasvaisi tai että uudistus lisäisi työssäkäyvien määrää ja loisi sitä kautta talouskasvua. Se voi kyllä lisätä käytettävissä olevan työvoiman määrää, mutta yhtään työpaikkaahan tämä ei tuo lisää, vaan siirtää ainoastaan mahdolliset sijaiset takaisin työttömien listalle niiden palatessa töihin vanhempainvapaalta, joilla paikka on.

    Toisaalta, jos yksi isä jää kotiin yhden äidin mennessä töihin, edelleenkään ei yhtään työssäkäyvää tule lisää. Ja kun lisätään kotihoidontuen saamiseen rajoituksia, ne on silloin rajoituksia vaikka kuinka puhuttaisiin valinnanvapauden lisäämisestä.

    "Kysyn myös, millä logiikalla verotulot kasvaa, jos isopalkkainen isä jää kotiin ja pienipalkkainen äiti lähtee töihin/ jää työttömyysrahoille vrt. ko isä töissä ja äiti kotona? Meilläkin kun töihin on mennyt se, joka joko saa isomman palkan tai se, jolle ylipäätään on ollut töitä..."

    Ja tätä samaa, Sankari, olen kysellyt.. ei ole kyllä kukaan osannut selittää - tai edes halunnut. Tuon jälkeen törmää tasa-arvokorttiin. Ja kyllä minäkin ihan oikeasti olen sitä mieltä, että yhteiskunnan, lasten ja koko perheen kannalta olisi parempi, jos myös kotivanhemmuutta ja kasvatusta siltä osin saataisiin jaettua.

    Mutta se pakko. Kun ihmiset ovat jo tehneet ammatinvalintansa ja kasvaneet tietyllä tavalla, muutos ei ole niin yksinkertainen. Se parempipalkkainen voi tosiaan voi olla äiti tai isä - tällä hetkellä kumminkin useimmiten isä, joten kun menoja on mietitty tähän asti parempipalkkaisen tulojen mukaan, nämä rajoitukset väkisinkin johtavat siihen, että sitä kotihoidontukea ei sitten saa kumpikaan. Jos on varaa elää sen parempipalkkaisen tuloilla, niin sitten mennään niin. Jos ei, sitten ei vaihtoehtona ole kuin molempien palata työelämään.

    Ja tosiaan, sillä pienempipalkkaisen palkalla ei välttämättä makseta edes niitä menetyksiä mitä tulee kotihoidontuen menettämisestä ja päivähoitomaksuista. Eli aika monessa lapsiperheessä käytettävissä olevat varat tulevat tippumaan.

    VastaaPoista
  6. Janni:" En näe syytä sille, miksei mies pärjäisi vauvan kanssa tai miksi isä ei ylipäätään voisi jäädä hoitamaan vauvaa kotiin, mutta meidän kohdalla en osaa nähdä tilannetta sellaisena."

    J:"Pienen vauvan luota poissaolemisessa äidin kannalta en näe sen suurempaa ongelmaa kuin isänkään kannalta - paitsi, jos lapsi on täysimetetty niin uskoisin olevan aika hankalaa järjestää, mutta sitäkään ei voi toisten puolesta tietää. Kiintymyksen kannalta se on varmaan se ja sama, onko läheisempi aikuinen äiti vai isä, kunhan joku on."

    Näin minäkin koen ja ajattelen. Eli että kiintymyssuhteen kannalta ei ole merkitystä onko se vauvan ykkösvanhempi isä vai äiti. Molemmat pystyvät luomaan samalla tavalla suhteen vauvaan - ja sen mitä olen itse koittanut tutkimuksia lukea, niin edes se imetys ei vauvan kannalta ole se pääpointti. Vauvalle tärkeintä on syli, läheisyys ja se että saa sen ruoan - oli se sitten rinta tai pullo. On minulla silti tarkoitus imettää sinne puoleen vuoteen, vaikka töihin menisinkin, mutta katsotaan nyt miten tämä kaikki lähtee sujumaan. Ja onko niitä töitä edes. Tai onko niitä kohta kummallakaan.

    Mutta Sankarin tavoin: eiköhän meilläkin vähintään toinen velttoile kotona :D Ja jos vain mahdolllista, niin siihen asti, että nuorin menee eskariin. Ja senkin jälkeen saisi velttoilla lyhennetyllä työviikolla, jotta joku on kotona kun lapset lähtee kouluun ja kun tulevat koulusta. Mutta niin, nämä "velttoilu"haaveet on nyt vielä vain haaveita.

    VastaaPoista
  7. tämä kiintiöittäminen nostaa kyllä minullakin verenpainetta ja ties mitä kaikkea; en mitenkään kykene näkemään pakottamista tasa-arvoa edistävänä tai lapsi-vanhempi-suhdetta parantavana. Sen lisäksi että erilaisilla perheillä on erilaisia tarpeita ja mahdollisuuksia: kaikilla kun ei ole työpaikkaa, jonne palata vanhempainvapaalta, tai edes todellista mahdollisuutta vanhempainvapaaseen. (Meillä mies leuhkii sillä, ettei ole pitänyt päivääkään isyyslomaa - se ei silloisella rahoituksella kertakaikkiaan ollut mahdollista. Etätyöt - siis lorvehtiminen kotona - sen sijaan oli, käytännössä "isyysvapaita" tuli silloin kun tarvittiin)

    Se, mitä todesti tarvitaan, on joustoa työelämään. Ihan oikeaa perheiden priorisoimista ja sen mahdollistamista, että lapset voidaan hoitaa perheen hyväksi katsomalla tavalla.
    Itse olen halunnut olla mahdollisimman paljon - ja mahdollisimman tervejärkisenä - oman nuorisoni elämässä. Se on mahdollistunut osa-aikatyötä tekemällä. Ja vaikka nyt käytävän eläkekeskustelun valossa minua oma tulevaisuuteni hirvittääkin, en usko että olisin ihan vähällä valmis vaihtamaan täysiin tunteihin.

    VastaaPoista
  8. Joo. Mä en ole periaatteesta halunnut seurata sitä keskustelua, koska menee hermo. Juurikin tämä pakottaminen on se pykälä joka saa mut hirviöimään. Miten se esimerkiksi olisi mahdollista yrittäjä-isän kohdalla? No ei kovin mitenkään. Mä soisin pikemminkin yhteiskunnan miettivän tätä käytännön elämää - jos sen nyt siihen on pakko jotenkin puuttua. Että mahdollistettais vaikka jollain tuilla molempien vanhempien, siis kumman vaan,lyhytaikainen poissaolo töistä lapsen sairauden tms vuoksi. Ihmisten menisi paljon mielukkaammin pikkulapsiaikana töihin, kun ei tarvitse stressata hoidon aloituksesta seuraava flunssakierrettä ja työnantajan huokailua kun kokoajan on joku pois (kun vaikka työnantaja sen ymmärtää niin eihän sitä tyontekijää sitä varten ole TÖIHIN otettu, että se EI olisi läsnä siellä töissä). Jospa yhteiskunta maksaisi palkan vuoron perään (?) vaikka parilta päivältä? Työnantajalle jäis varaa palkata sijainenkin ehkä joskus. Mä olen ollut oikeastaan aina sekä koti- että työäiti, välillä myös opiskelijaäiti, kokoajan kuitenkin lapset on hoidettu kotona (lukuunottamatta esikoisen hoitojaksoa kun työskentelin virkistystoiminnan- ohjaajana vuoden verran, en tehnyt täyttä päivää). Valinta on ollut meidän omasta tahdostamme tapahtuva, ja on sopinut meidän perhetilanteeseemme. En koe olleeni mitenkään eristäytynyt, pikemminkin päinvastoin. Mutta sitä yhteiskunnan kurttua ihmettelen, että naapurin lastenhoitaja-äidin kannatti (taloudellisesti) viedä lapsensa hoitoon ja hoitaa toisten lapsia, ennemmin kuin hoitaa omiaan kotona. Että sitä lastenhoitamista arvostetaan, jos hoidat jonkun muun kuin omia lapsiasi...

    VastaaPoista
  9. Hyvä, että kirjoitit aiheesta! Oli mielenkiintoista lukea!

    Meillä on nyt otettu kotona puheeksi juurikin tämä aihe. Mietitään, että josko mieheni jäisi kotiin, kun äitiyslomani tulevaisuudessa sitten loppuu. Mielestäni kyllä äiti saa olla töissä ihan yhtälailla kuin iskäkin. Ja samalla pois vauvan luota. Me mietitään nyt sitä raha-asiaa ja tietysti kokonaisuutta. Miltä kummastakin tuntuu, se on tärkeää. Meille käy kumpi vain. Itselläni on parempi palkka kuin miehelläni, mutta tosiaan meitä ei haittaisi jos minä jäisin kotiin. Katsotaan miltä alkaa tuntumaan, kunhan tuo lapsi ensin syntyisi maailmaan :D

    Mut kyllä miusta jokaisella ihmisellä on oikeus päättää itse tästä asiasta.

    VastaaPoista
  10. Kiitos kommenteista Marika, Kupla ja S. :)

    "en mitenkään kykene näkemään pakottamista tasa-arvoa edistävänä tai lapsi-vanhempi-suhdetta parantavana" Tuossa minusta tiivistyy juurikin se oleellinen. Tai siis uskon kyllä, että monille tekisi hyvää joutua "pakostakin" viettämään aikaa lapsensa kanssa, mutta se tarvitsisi kyllä jotain muutakin tukea ja keskusteluapua, jotta tavallaan heräisi siihen, että se onni on ihan vain yhdessäoloa, leikkiä, läsnäoloa. Mutta ei tuo toteudu tosiaan sillä että pakotetaan joku kotiin. Ja sukupuoleen katsomatta, ihmiset, vanhemmat, ovat keskenään erilaisia, introverttia, ekstroverttiä jne. Lapsi-vanhempi-suhde on mielettömän tärkeä, mutta sen kukin luo omalla tavallaan. Näihin kaikkiin tarvittaisiin mielestäni tosin tukea ja keskustelua jo ennakkoon, mutta ei tämä uudistus siihenkään ota mitään kantaa. Ennakoiva työ on täysin hukass. Kaiken lisäksi uudistus meinataan runnoa läpi todella nopeaa, mikä vähentää vielä entisestään sopeutumista uudistuksen tuomiin muutoksiin.

    Niin. Jos niitä asenteita halutaan muuttaa, niin se kyllä lähtee nimenomaan kasvatuksesta. Että tarjotaan jo silloin aitoja mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja olla tyttö tai poika riippumatta ulkopuolisten asettamista paineista ja odotuksista. Että on aito mahdollisuus valita harrastukset ja ammatti ihan koko ammattien väriskaalasta omien taitojen ja kykyjen mukaan. (Tässä mielestäni myös yksi sps-sensitiivisyyteenkin liittyvä kampanja nuorille: Valitse ala Päällä, älä alapäällä.

    Niin. Pitäisi olla niitä aitoja valinnanmahdollisuuksia, joiden pohjalle lopulta se perhe-elämäkin muodostuu. Kun ammatin valinnat, työura, yritys ja perhe on jo perustettu ja suunniteltu, pakkomuutos ei todellakaan istu useimpien perheiden jo tehtyihin valintoihin.

    "Se, mitä todesti tarvitaan, on joustoa työelämään. Ihan oikeaa perheiden priorisoimista ja sen mahdollistamista, että lapset voidaan hoitaa perheen hyväksi katsomalla tavalla."
    Tästä olen niin samaa mieltä. Samoin tarvitaan lisää perheitä tukevia palveluita. Nyt niitä vain karsitaan. Subjektiivinen päivähoito-oikeus tulisi säilyttää ja sen rinnalle luoda mm. avointa ilmaista varhaiskasvatusta (kuten täällä oulussa, joka on osaltaan vähentänyt päivähoidon tarvetta), perheiden kotiapua (kuten imatralla, joka on myös vähentänyt niin päivähoidon tarvetta kuin lastensuojelua ja huostaanottoja), ja monia muita ennalta ehkäiseviä palveluja. Myös tuo osa-aikatyö ja joustot vaatii edelleen parannusta.

    "Miten se esimerkiksi olisi mahdollista yrittäjä-isän kohdalla? No ei kovin mitenkään." Niin. Tai yrittäjä-äidin. Riippuu toki paljon yrityksestä, mutta tosiaan aina ole mahdollista, että molemmat jakaisivat tasan. Toisissa perheissä se voi olla äiti, toisessa isä.

    Ja tuo lasten sairastavuus.. edelleen, mitä enemmän lapsia päivähoidon tarpeen alaisena, sitä todennäköisemmin ryhmät ovat isoja ja myös sairastavuus suurempaa ja sen vaikutus työssäkäyvien vanhempien tehdyn työnmäärään ja tuottavuuteen kärsii.

    Ruotsissahan pienten lasten vanhemmat tekevät paljon enemmän osa-aiaktyötä ja lyhennettyä työviikkoa kuin Suomessa - ja sen on puolestaan huomattu lisäävän työtehoa ja täten myös parantavan kansantaloutta. Eli aivan päinvastoin kuin meillä Suomessa.

    Ja S, tervetuloa blogiin toistekin! :) Mielelläni kuulisin miten tosiaan teillä aiotaan järjestää ja järjestyy koti- ja työarki. Vielä kun niin lähekkäin nämä lasketutajatkin, niin jos saisi sitä vertaistukea sitten myös!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Etna! Juu tulen toistekin, liityin lukijaksi joten täällä seuraillaan teidän elämää :))

      Poista
  11. Tuo sairastavuus juurikin on se, jonka näen päiväkodin kohdalla meille ylitse pääsemättömänä ongelmana. Ja sen, että miksi minä menisin hoitamaan/ohjaamaan muita ihmisiä ja joku tekisi sen saman omille lapsilleni? Tässä kun on saanut erityisen kanssa pistää kyllä kaiken ammattitaitonsa peliin ja oppia paljon lisääkin, kun lapset ei olleet se pääaineeni... Ainoa vaan kun ne on omia, niin eihän se ole mitään "työtä"

    VastaaPoista
  12. Erityisyyden kanssa on kyllä vielä omat lisähaasteensa. Ja tuokin tosiaan, että olisiko kumminkin mahdollista tukea perheitä ja kotona hoitamista nykyistä korkeammalla summalla, vaikka valtion kassa onkin tyhjä? Että onko mietitty kaikkia kerrannaisvaikutuksia vai onko kyse vaan ideologiasta ja siitä, että jokaisen tulee hoitaa omat lapsensa eikä ole valtion tehtävä maksaa omien lasten hoidosta?

    VastaaPoista
  13. Ihan biologian näkökulmasta, voi olla hankalaa (paino sanalla voi), jos imettää öisin ja on töissä päivällä. Isä saa nukkua yöt, mutta äidillä menee töissä puoliteholla imetetyn yön jälkeen, vauva saattaa tankata sekä nälkää että läheisyyttä äidiltä yöllä. Tämä siis ihan oman (tosin erittäin) lyhyen työssäolo-/imetyskokemuksen tiimoilta.

    Onnea kovasti uudesta mielenkiintoisesta työstä! :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos, Kitta, kommentista ja onnitteluista! :)

    Tosin en siis vielä mitään työtä saanut, vaan lähinnä "opettajan ja valmentajan". Työ, jota olen hakenut alkaisi vasta vauvan ollessa 4kk, joten ehtisin jonkin verran ihan sitä kotiäidin arkeakin viettää vauvan kanssa ja mahdollisesti imettää. Ja katsotaan mitä sitten tulee. Joskin itse koen perhepedin ja imettämisen vielä ihan ok helppona, verrattuna esim. esikoisen aikaan jolloin piti yölläkin lämmitellä pullossa erikoiskorvikkeet ja olla hereillä koko vauvan syöttö ettei se tukehdu tai lakkaa muuten vain hengittämästä. Ja tälläkin hetkellä herään useita kertoja yössä, jaksan kyllä, mutta huomaan että aivot ei toimil. Siis esim. jokin matematiikka ja keskittyminen on tosi hankalaa. Eli sinänsä töiden kannalta ne unet olis tärkeät. :)

    Mutta mielelläni lukisin sinunkin blogiasi arjesta, jos kerran työelämässä olet. :)

    VastaaPoista
  15. Onnittelut uusista mahdollisuuksista! Mä olen pitkälti samoilla linjoilla sun kanssa kotihoidontuesta. Se ei reilusti myöskään huomioi adoptioperheitä (sanoi ystäväni, adoptioäiti) eikä yrittäjäperheitä (sanon minä, yrittäjän puoliso). Ja mäkin olen muuten nykyään töissä ja opiskelen ;)

    VastaaPoista
  16. Kiitos, Anu. Ja tosiaan sinunkin blogi oli vielä mielessä tätä kirjoittaessa. :)

    Myös Suklaata ja kahvia blogin kirjoittaja Suklaasydän on uraäiti puolison ollessa koti-isä briteissä.
    http://suklaatajakahvia.blogspot.fi/2014/10/toivetorstai-ajatuksia-miehen-kotona.html

    VastaaPoista