torstai 18. syyskuuta 2014

SPS: Kiusaamista vai vain hauska juttu?


Ajattelin aloittaa tämän sukupuolisensitiivisyyttä käsittelevän postaussarjan ajankohtaisella aiheella koulukiusaamisesta. Suomen lukiolaisten liitto käynnisti elokuun lopulla kiusaamisenvastaisen kutsumua-kampanjan. Sosiaalisessa mediassa on pyörinyt paljon koskettavia tarinoita kiusatuista ja siitä millaisen jäljen kiusaaminen ihmiseen jättää.

Usein kiusattu joutuu kokevansa kaikenlisäksi vähättelyää omista kokemuksistaan. Kiusaaminen on aina vakava asia ja on erittäin tärkeää, että siihen puututaan. Jos ongelmaan ei puututa riittävän ajoissa, kiusaaja usein jatkaa samanlaista toimintaa aikuisenakin esimerkiksi työelämässä, vapaa-ajan harrastuksissa ja järjestötoiminnassa.

Aikuiset harvemmin suoraan haukkuvat ketään läskiksi tai muilla haukkumanimillä, mutta toisen dissaaminen, tervehtimättä jättäminen ja toisen sanomisen huomiotta jättäminen ovat aivan yhtä vahingollisia, ja usein jatkumoa jo koulussa alkaneesta kiusaamisesta.


Moni joka myös puhuu kovasti kiusaamista vastaan, saattaa tehdä sitä itse tajuamattaan. Sukupuolinormit eli tiety mallit siitä kuinka tyttöjen ja poikien kuuluu pukeutua, leikkiä ja käyttäytyä istuvat meissä monissa niin syvällä, ettemme edes tajua kuinka meidän tapamme puhua ja kohdella saattaa tuntua toisesta kiusaamiselta. Tai kuinka meidän asenteemme tarttuu lapsiin, jotka ilmaisevat asian paljon meitä aikuisia suorasukaisemmin.

Mitä mieltä sinä olet tästä minun #kutsumua-kuvasta ja -tekstistä? Puhutko sinä esim. autoilla leikkivästä tai kiipeilevästä ja suorapuheisesta tytöstä poikatyttönä? Entä hiljaisemmasta tai nukeilla leikkivästä pojasta tyttöpoikana?

Myönnän, etten koe tulleeni kiusatuksi tuon nimityksen takia, mutten myöskään osaa ajatella sitä kehuna. Nimitykseen liittyy oletus siitä millaisia oikeiden tyttöjen tulisi olla. Että ikään kuin tyttö, joka leikkisi autoilla tai kiipeilisi puissa tai vihaisia mekkoja, olisi jotenkin vähemmän tyttö. Miksi muuten toisen persoonaa tai mielenkiinnon kohteita pitää kuvata sukupuolitermeillä?

En tiedä liittyykö oma sukupuolikokemukseni enemmän tähän vai ihan vain siihen, että koen ensisijaisesti olevani ihminen, en sukupuoleni edustaja. Ei minua tai tekemisiäni tarvitse määrittää sukupuolen mukaan. Ja tämä on se lähtökohta miksi koen asian vaikeaksi myös lasten kohdalla. Minun on hankala ymmärtää ihmisten tarvetta erotella lapsia jatkuvasti sukupuolen perusteella. Oletetun sukupuolen.


Toisaalta. Poikatyttö tuntuu vielä olevan vain enemmän harmitonta puhetta ja ok, mutta käännetäänpäs asia toisin päin. Tyttöpoika. Sävy muuttuu heti aivan erilaiseksi. Enää se ei olekaan yhtä hyväksyttyä ja harmitonta. Tuo sana yhdistelmä tuntuu sisältävän paljon enemmän oletuksia ja vähättelyä. Sitä käytetään enemmän myös haukkumasanana, kun halutaan vähätellä toista ja pidetään tätä vääränlaisena poikana. Vähemmän poikana. 

Vai miten sinä ajattelet? Onko sinusta tyttöpojaksi ja poikatytöksi sanominen ok ja vain harmitonta ilmaisua siitä millainen lapsi on? Vai onko tanssiva tai nukeilla leikkivä poika vähemmän poika? Entä oletko kiinnittänyt huomiota miten lapset puhuvat toisistaan - ja etenkin niistä lapsista, jotka eivät siihen muottiin mahdu? Usein se nimittely alkaa jo tarhasta ja kerhosta, mutta korostuu kouluiässä. Tällöin lapset ovat omaksuneet ympäristöstään, vanhemmiltaan, kirjoista, televisioista, mainoksista ja muualta ne sukupuoleen liitettävät normi, roolit, joita heiltä odotetaan.

Somessa on kiertänyt myös suomalaisen Kristoferr Ignatiuksen kuva ja tarina omista kokemuksistaan. Häntä on kutsuttu pienestä pitäen tyttöpojaksi eikä sitä todellakaan ole tarkoitettu kehuksi. Häntä on kiusattu sen vuoksi, että on pitänyt harrastuksista ja asioista, jotka yleensä liitetään tyttöyteen. Häntä on pidetty vääränlaisena poikana ja sen vuoksi kiusattu ja haukuttu vuosia, niin fyysisesti kuin henkisesti.
"...

Luin juuri päiväkirjaani toiselta luokalta. 8 vuotias Kristoffer kirjoittaa: "Minua kutsuttiin taas tytöksi. Miksi? Tänään se oli kaulahuivi. Eilen housut. Viime viikolla tanssi, jota harrastan. Miksi ette halua olla minun kanssa?".

Kun suljin kirjan, mietin että miksi tokaluokkalaisen on pitänyt käsitellä tällaisia asioita. EI PITÄISI. Kuvitelkaa sen pikkujäbän päätä, kun se yrittää miettiä, miksi niin monet haukkuu, kiusaa, huutaa ja nimittelee. Vaihtoehtoja oli elää sen kanssa, olla luokan pelle, kääntää huomio muualle, tai kääntää poskee. Entä sitten kun ne kaikki oli jo käytetty moneen kertaan? Kun pyydät lupaa kiusaajilta päästä ajaa kotiin, että kerkeet treeneihin? Tai keräät kamojasi nurtsilta? Tai mietit, onko pyörässä taas kumit tyhjinä?

Itketti.

Homo, hintti, tyttöpoika. Sitä sain kuulla koko peruskoulun. Sen takia, että harrastin tanssia, perheeni koostui naisista ja en osannut pelata jalkapalloa tai olla kuten kaikki muut pojat esimerkiksi liikuntatunnilla tai pukeutumisessa!

..."
Suosittelen lukemaan Kristoferrin koko tekstin. Kiusataanko vielä tänä päivänä lapsia ja nuoria samoista syistä? Olisiko meidän jokaisen kumminkin syytä kiinnittää huomiota siihen kuinka yhä edelleen monet asiat jaotellaan tyttömäisiksi ja poikamaisiksi? Ja siihen kuinka voisimme muuttaa näitä asioita?




Ps. Mikäli haluat osallistua arvontaan, jätä myös kommentti linkin takana olevaan postaukseen.

10 kommenttia:

  1. Mä oon miettinyt ihan samaa. Mä olin aina 'poikatyttö' mutta muistan sen olleen enemmän kehu kuin mitään muuta. Ehkä olin tarpeeksi myös 'tyttötyttö'. Tytöltä sallitaan paljon enemmän poikamaisia piirteitä kuin pojilta tyttömäisiä piirteitä, se on totta. Ja harmillista kyllä. Mä luin vähän aikaa sitten yhden blogipostaukseen, jossa hyvin ylenkatsovasti naureskeltiin sille, kuinka ihmiset jaksaa vaahdota tästä asiasta. Että ennen nämä asiat olivat niin yksinkertaisia ja heillä ainakin kasvatetaan ihan vaan maalaisjärjellä. Mutta hitsi vieköön, kun ei nämä asiat ole niin yksinkertaisia! Eivätkä ainakaan ylenkatsomalla parane. Hyvä, että otit tämänkin asian keskusteluun.

    VastaaPoista
  2. "En tiedä liittyykö oma sukupuolikokemukseni enemmän tähän vai ihan vain siihen, että koen ensisijaisesti olevani ihminen, en sukupuoleni edustaja." Meitä on siis useampiakin. Minua suoraansanoen vituttaa jäykät sukupuoliroolit, joihin jokaista yritetään tunkea - ja lähietäisyydeltä olenkin päässyt kokemaan niiden inhottavia jälkiseuraamuksia.

    2000-luku, ja vieläkin kategorisoidaan vanhentuneisiin laatikkoihin. Luulisi jo suvaitsevaisuuden olevan yleisesti vähän eri luokkaa kuin parisataa vuotta sitten, mutta nämä asiat ilmeisesti kulkevat aina mukana puolen populaation juntti-geenissä :(

    Onneksi se toinen puolikas sitten valistaa näitä jäykempiä! (Ja ignorantimpia)

    VastaaPoista
  3. Hihii, mun on ihan pakko nyt jutella vähän aiheen vierestä, kun tuli juuri mieleen viimeöinen uneni! :D Jossa SINÄ (=??!!) olit. Johonkin mun piti kirjoittaa sun nimimerkkiä, ja kirjoitin ensin Etna, ja sitten mietin, että senhän täytyy olla Edna. Kun Edna on nimi ja Etna on se tulivuori. Aamulla vasta tajusin, että sun nimimerkki Etna on tosiaan se tulivuoren nimi. Kummallista, etten yhdistänyt hereillä, mutta unissani kyllä! :D

    ...että semmoista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo, Heidi Piille jäi kommentoimatta. :D Olipa kiva päästä sun uniin! En oo tuota nimimerkkiä pohtinut oikein miltään kannalta. Se vain tuli jostain. Ja silloin kävi mielessä se Everwood-sarjan (?) Edna, mutten sitä nyt siis senkään valinnut. Mitään tulivuorta en edes muistanut. Onhan tuo melkein kuin Elina, muttei kumminkaan. Jotenkin halusin kumminkin selkeämmän erillisen nimimerkin pelkän Elina sijaan. Niitä kun tuntuu kumminkin blogimaailma olevan pursollaan. :)

      ja ah unet.. samana yönä kun näit unta minusta (tai nimimerkistäni), niin näin unta, että meidän asunnosta löytyi vielä pari ovea joiden takaa löytyi lisää huoneita ja huonekaluja. Ai että olis muuten kätevää. "Niin tosiaan, täällä oli nämä käyttämättömät huoneet, jotka voidaan nyt ottaa käyttöön, kun perhekin kasvaa. Ja nämä huonekalut joista olen haaveillut."

      Ihan off topic siis :D

      Poista
    2. Joo, unet on ihan hirveän kiinnostavia! Mä oon myös nähnyt joskus tuollaista unta, että joko omasta kodista, tai sitten uudesta, johon ollaan oltu muka muuttamassa, löytyy hirveästi uusia, piilossa olleita huoneita ja käytäviä. Ensin se tuntuu kivalta, mutta muuttuu vähän omituisksi, kun huoneissa saattaa olla valmiina omituisia kalusteita, joista en pidä, tai jopa muita asukkaita. :D

      Yleensä talon sanotaan kuvastavan unissa "minua", ja tavallaan nuo unet on aina olleet tulkittavissa elämäntilanteisiin liittyviksi. On ollut meneillään jotain, mikä on avannut uusia näkökulmia itseen. Eikä pelkästään aina positiivisia, vaan vähän hämmentäviäkin. ;)

      Poista
    3. Niin. Tarkottaako tuo nyt sitten vain, että valmistaudun perheen väkiluvun kasvamiseen vai onko mulla nyt siis jotain sivupersoonia, jotka haluais esiin? :D

      Poista
  4. Hmm, joo, öh. :) Siinä ensireaktioni tähän. Siis mä olen ylpeä siitä että voin sanoa olleeni aina vähän poikamainen. Vieläkin kuvailen itseäni "vähän äijäksi". Tosin en mene äijättelemään muita, enkä kyllä tyttöpojattelemaankaan. Mutta. Mä koen tämän sukupuoliin liittyvän tekemisen ilmaisemisen ihan vain informatiivisena. Kaj Kunnas sanoi naisten jääkiekkoa selostaessaan sanan "naisjääkiekkoilu" ja se sai jotkut Naisihmiset liikkeelle. Että EI SAA SANOA. No mun mielestä jos kertoo nimenomaan naisten jääkiekon säännöistä ja historiasta, niin sitähän se ON! En ymmärrä miksei näin saisi sanoa. Myös tytöttely pelaajista silloin oli joidenkin mielestä pöyristyttävää, mutta kun ne pelaajat oli 16-17-vuotiaita, niin tyttöjähän ne oli. Ja sitä paitsi kuinka monta kertaa sanotaan "hyvä pojat" ihan kehumielessä kun miehet pärjää jäkkiekossa. Mutta tämä siis mun mielipide näistä kutsumanimistä, kiusaaminen on nounou, Jos me oltais tunnettu kun olit nuori ja huomaisin että poikatyttö-nimitys loukkaisi sinua niin en sitä käyttäisi. Tietenkään.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista Anu, Veera, Heidi ja Kupla.

    Niin kuin Anu kirjoittikin, niin tuo poikatyttö tuntuu tosiaan olevan enemmän kehu ja ne "poikamaisina" pidetyt asiat ovat enemmän hyväksyttyjä kuin taas ne "tyttömäisinä" pidetyt asiat. Eli kuten kirjoitin: Minä en koe tulleeni sen enempää kiusatuksi kuin loukatuksi tuosta termistä, mutta taas aika moni pojista, joita kutsutaan tyttöpojiksi tai tyttömäisiksi, kokevat sen loukkauksena. Ja yleensä ne kommentit sanotaankin nimenomaan toista vähätellen. :)

    En tarkoita, että esim. sinä Kupla tekisit niin. Ei kaikki teekään. Aika paljon kumminkin on vielä ihmisiä, jotka niin tekevät. Myös aikuisia. Ja etenkin lapsia. Toisille lapsilel opetetaan ja ohjataan hyvinkin tarkkaan mikä on poikien juttu ja mikä tyttöjen. Ja lasten parissa se näkyy niiden erilailla toimivien lasten syrjimisenä tai suoranaisena kiusaamisena.

    Hienoa, jos tosiaan on paikkoja, jossa tällaista kiusaamista ja ohjaamista ei esiinnyt. Se ei kumminkaan poista sitä, että sitä tapahtuu edelleen ja paljon. :(

    Kuten Veera kirjoittikin: 2000-luku ja vieläkin kategorisoidaan sukupuolen ja erilaisten normien perusteella. Monella on tosiaan kokemusta siitä, että mitä se ihmisessä saattaa aiheuttaa joko pienemmässä tai isommassa mittakaavassa.

    Ja Veera, meitä tosiaan on useampia! :) Arvaa onko ollut viime vuodet voimaannuttavaa (sanahirviö, josta tosin ei monikaan tykkää), huomata että on muitakin jotka eivät koe näitä sukupuoliasioita niin mustavalkoisina - ja että pystyvät jo ääneen sanomaan senkin etteivät koe itseään sen erityisemmin naiseksi kuin mieheksikään. Ovat vain ihmisiä erilaisine biologisine ominaisuuksineen ja erilaisine mielenkiinnon kohteineen. Ihanan vapauttavaa kun ei tarvitse änkeä itseään kumpaankaan lokeroon. (Tosin edelleen virallisissa papereissa rastitan kyllä sen naiskohdan, mutten koskaan sano "me naiset/ me tytöt" tai puhuttele itseäni naisena.) :))

    Ja Anun kanssa olen kyllä NIIN samaa mieltä siitä, että nämä ei ole ollenkaan niin yksinkertaisia tai turhia kuin jotkut jaksaa väittää. Minä ainakin opin ja huomaan koko ajan lisää, vaikka muka olisin kuinka tietoinen näistä tai vaikka kuinka olisi sitä omaa kokemusta. Koko ajan oppii huomaamaan ympärillään ja itsessään niitä opittuja ja turhia malleja ja ajatuksia miten asioiden pitäisi mennä.

    Senkin kuinka itsekin huomaa olevansa "suvaitsevampi" tyttöjä kuin poikia kohtaan. Siis vaikka kuinka ajattelee, että poikien mekko on ihan yhtä ok kuin tyttöjen housut (näin ei muuten ole aina ollut tyttöjen ja naistenkaan housujen kohdalla, vaan siitäkin on aikojen saatossa käyty lähes samanlainen "taistelu"), niin se poika mekossa on silti jotenkin muka oudompi juttu. Vaikka sitten ei ulkopuolisille edes kertoisi, että kadulla mekossa kulkeva on poika, niin asian kanssa joutuu kyllä pitkään tehdä työtä myös omassa päässään.

    Ja tuo urheilupuoli on sitten minusta kokonaan toisen blogitekstin paikka. :) Että kuka pelaa ja miten pelaa ja miten selostetaan ja kommentoidaan. Siinä vaiheessa, jos poikapelaajia ruvetaan dissaamaan "pelaa kuin tyttö, pelaa tyttömäisesti, tuo maalivahti onkin sellainen tyttöpoika", niin se on minusta väärin ja todella ala-arvoista.

    Mutta kun taas mietitään, että jos tyttöpelaajia kommentoitaisiin: "pelaa kuin poika, pelaa poikamaisesti, tuo maalivahti onkin sellainehn poikatyttö", niin härregyyd, sehän olis kehu!

    Ja tämä minua vaivaa. Että niitä sukupuolisanoja käytetään joko halventamaan tai sitten kehumaan.. ja että ne tyttömäiset jutut on automaattisesti huonompia ja naurettavia.

    Tässä oli minusta ihan hyvä video aiheeseen:
    Run like a girl

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehän voidaan muuttaa tää, tai oikeastaan se on jo vähän lähtenytkin alkuun: sanoin just yhdelle tosimiehelle, että ootko varma ettet oo sittenkin salaa nainen, kun se samaan aikaan hytkytti pientä vauvaa sylissään, esti vähän isompaa putoamasta tuolilta ja samalla kirjoitti nimilistaa paperiin - ja kaikki kiitteli kun se teki niinkin montaa asiaa yhtä aikaa :D Ja se ymmärsi kyllä heti että tää naiseks sanominen oli kehu ;)

      Poista
    2. Niin. Onhan näitä aina välillä vähän toisinkin päin. :) Ja aikuisten kohdalla se ehkä hiukan onkin eri.

      Ja vaikkei tuo niin vakavaa olekaan, niin kyllä minua silti ärsyttää esim. vanhemmuuteen liittyvät sukupuolioletukset ja "vitsit". Siitä kuinka isät ei osaa, isät ei pärjää, isät ei ymmärrä, isät kykenee tekemään vain yhtä asiaa kerrallaan. Ja siis kun äidit vielä joissakin mammapiireissä ihan tosissaan mollaa sitä toista puoliskoa. O.o

      Ei. Ei kaikki. Mutta liian moni. Tai kuinka kahvipöydässä dissataan jossain juhlissa esim. sitä omaa puoliskoa. "Sellaisia ne miehet on ja voi kyllä me naiset. Kyllä miehet ja naiset on niin erilasia, miehet on marsista ja me naiset venuksesta". Ja sit vielä parhaimmillaan sotketaan ne lapse siihen. "Sellasia te jätkät/äijät ootte." "Vai mitä tytöt, kyllä me ollaan parempia." Mulla menis joka kerta kahvit väärän kurkkuun tai purskahtais vastaistuvan naamalle, jos joisin kahvia. (Kiittäkää siis onnea, etten juo.)

      Ketä ihmettä nämäkin keskustelut ja jaottelut hyödyttää? Ja ei, en koe enkä koe puolisoni kuuluvan noihin kategorioihin. Ihan maasta ollaan molemmat. Ja ihan yhtä lailla osataan toisiamme ärsyttää ja epäonnistua ties missä. :) Molemmat handlaa multitaskaamisen - joskin ehkä eriasioissa. Ja toisinaan sitä ei handlaa kumpikaan.

      Joo, menee nyt vähän ohi kupla tuon sun kevennyksen. Näissä asioissa minä vaan nään punasta ja ärsyttää se sukupuolen jakaminen eri lokeroihin - väkisin - ja alleviivaminen että kaikki sukupuolensa edustajat ovat samanlaisia, tekevät ja ajattelevat samalla tavalla. Ja että ikään kuin pitäisi seistä yhdessä rintamassa sitä toista sukupuolta vastaan. Voi ärripurri.

      Ehkä taidan lopettaa tältä iltaa tämän mammailun ja painua pehkuun tuon eriplaneelta kotoisin olevan MIEHEN pelatessa pleikkarilla JÄÄKIEKKOA :D

      Poista