torstai 20. marraskuuta 2014

Lapsella on oikeus läsnäolevaan vanhempaan

Aina ei jaksaisi. Ei jaksaisi leikkiä. Eikä ole aikaakaan. Eikös? Pitää siivota, pyykätä, tiskata, syöttää, keittää, paistaa, kerätä tavaroita, viedä roskia, vaihtaa vaippaa, käydä kaupassa, käydä pesulla, ja sen sellaista. Ja mitä enemmän lapsia, sitä enemmän aikaa kuluu ihan noihin peruskotitöihin ja hoitamiseen. 

Varsinainen leikkiminen lasten kanssa jää kovin vähälle. Tuntuu myös ettei jaksa, ei osaa. Haluaisi kyllä, mutta kun ei. On helpompi istua vueressä ja katsoa, on helpompi kasata se puujunarata valmiiksi tai tehdä hiekkakakkuja kuin leikkiä roolileikkejä tai juosta hippaa tai leikkiä piilosta. Eikä kovin pitkään jaksaisi päristellä autoja tai keinutella nukkeakaan.

Yritän. Ja samalla opin aina jotain uutta lapsistani. Näen sen onnen ja ilon, joka lapsen kasvoille tulee, kun äiti tai isä leikkii. Se on onnea, se on aitoa. Siihen jokaisella lapsella tulisi olla oikeus. Eilen isä leikki illalla kauppaleikkiä isompien kanssa. Askartelivat samalla myös leikkiin setelirahoja. Tänään leikittiin autoilla.





Mutta on arki elämässä lapsella muitakin oikeuksia kuin yhteiset leikit vanhempien kanssa. Alla oleviin juttuigib haluan erityisesti kiinnittää huomiota, sillä nämä eivät omassa lapsuudessani toteutuneet ja se lapsuudesta saatu malli tuppaa väkisinkin ajautumaan tänne. Mutta. Hengitän. Muistelen. Toimin toisin. Keskustelen ja kuuntelen. Pyydän anteeksi. Lapset, te olette meidän aarteet. Meidän rakkaat.
.* Lapsen kohtaaminen arjessa - lapsi tarvitsee hyvää kohtelua koko ajan. Ennen kaikkea tämä toteutuu arjen peruskohtaamisissa. Epäkunnioittava tai vähätteleviä arkikohtaamisia ei korvata elämyksillä tai palkinnoilla. Matka Ruotsin-laivalle ei korvaa arjessa toistuvasti unohtuvaa lapsen nähdyksi tulemisen toivoa
* Lapsen persoonaa loukkaa ja nujertaa pilkka ja häpeän kylväminen. Lapsen vastustaessa rajojen asettamista aikuinen voi ärsyyntyä ja avuttomana ryhtyä mainitsemaan esimerkiksi kuinka kamala kimittäjä tai tuhma lapsi tämä on. Aikuinen saattaa myös liittää lapsen vastusteluun häpeää toteamalla esimerkiksi että lapsi saisi hävetä itseään, kun ei osaa käyttäytyä ikäänsä vastaavasti. Pilkka ja häpeän tuominen ei koskaan kuulu lapsen vahvistavaan kohtaamiseen.

* Lapsen vaatiminen tottelevaisuuteen kuvaamalla hänen tyhmyyttään, uhkaamalla häntä rangaistuksilla tai asettamalla kuuliaisuuden vanhemman rakkauden ehdoksi, nujertaa lapsen. Silloin lapsesta tulee ehkä taipuisa, mutta hänen ymmärryksensä oman elämän elämisestä ei kehity
* Turvallinen aikuinen kantaa vastuun tunteistaan ja oloistaan. Hänellä on selkeä ymmärrys siitä, että tunteet, jotka hänessä heräävät, ovat hänen omia tunteitaan silloinkin, kun ne heräävät vuorovaikutuksessa lapsen kanssa. Lapsi ei ole vastuussa aikuisen tunteista, vaan aikuisen on rohjettava kohdata ne itse ja ominaan. Lapsi ei koskaan ole velvollinen muokkaamaan omaa toimintaansa niin, ettei aikuiselle herää tunteita, joita ei oikein kestä ja jotka siksi haluaa torjua."

(Helin blogista bongattuja pätkiä Kati-Pupita Mattilan kirjasta "Lapsen vahvistava kohtaaminen")





Lasten sivut - Lasten oikeudet
 
Lapsen oikeuksien viikon haaste: ¨Haastamme kaikki mukaan vastaamaan kysymykseen ”Mitä minä voisin tehdä sen eteen, että lapsilla olisi mahdollisuus leikkiä ja viettää vapaa-aikaa? Vastaa haasteeseen ja jaa vastauksesi tunnisteella #lapsenoikeudet25 "
 Ja minä haatan sinutsiellä ruudun takana!

30 kommenttia:

  1. Joo, näinhän sevon. Ymmärsin kyllä pointin ettei lasta saa nöyryyttää, mutta en käyttäisi siitä sanaa häpeä. Häpeän tunteminen kertoo omantunnon olemassaolostta ja sinänsä on ihan eteenpäinvievä voima itse kullekin. Jos tuntee teostaan häpeää, osaa muuttaa käyttäytymistään oikeampaan suuntaan. Meidän vanhempien tehyävä on myös pettymyksiin valmistaminen ja lapsen omien korjaavien tunteiden tunnistaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. jäin miettimään tuota häpeä ja nöytyyssanan rinnastamista, kun siitä kirjoitit. Mutta äh. Kyllä minä nämä aika vahvasti liittäisin yhteen. Sillä mitä asioita pitää hävetä? juu, sitä että esim. lyö ja varastaa, mutta minusta noissa tekstin pätkissä ei haettu sitä. Tai vain sitä.

      "Lapsen persoonaa loukkaa ja nujertaa pilkka ja häpeän kylväminen. Lapsen vastustaessa rajojen asettamista aikuinen voi ärsyyntyä ja avuttomana ryhtyä mainitsemaan esimerkiksi kuinka kamala kimittäjä tai tuhma lapsi tämä on. Aikuinen saattaa myös liittää lapsen vastusteluun häpeää toteamalla esimerkiksi että lapsi saisi hävetä itseään, kun ei osaa käyttäytyä ikäänsä vastaavasti. Pilkka ja häpeän tuominen ei koskaan kuulu lapsen vahvistavaan kohtaamiseen."

      Kyllä minusta esim. kimittäjäksi sanominen on nöyryyttämistä ja se häpeän tunne sellaisesta aivan typerä ja väärä. Se on ominaisuus, ei mikään pois kitkettävä ja hävettävä juttu. Olkoonkin toisten mielestä kimittäminen olisi ärsyttävää. Samoin tuhmaksi tai tyhmäksi sanominen. Ei, ei, ei. Lapsi (niin kuin aikuinenkin) voi tehdä niin tuhmasti kuin tyhmästi, muttei silti ole tuhma tai tyhmä. Aivan turhaa lapsen oman arvontunnon alentamista ja nöyryyttämistä. Aivan turhaa hävetä sellaista mikä ei ole edes totta eli siis hävetä sitä että olis tuhma tai tyhmä, kun ei se niin mene. Teot voi olla tyhmiä ja tuhmia ja niitä voikin hävetä, mutta siinä on iso ero häpeääkö lapsi itseään vai tekojaan. Onko lapsi kokonaan tuhma (jolloin kiltteys on vasta kohta eikä lapsella ole edes vaihtoehtoja kun hänet on lokeroitu tuhmaksi) vai onko hän vain lapsi, joka välillä tekee tuhmasti ja välillä kiltisti ja jolloin hän voi itse valita miten toimii.

      Ja joo, pettymyksiin valmistaminen, mutta ei tuo nolaaminen kyllä minusta liity pettymyksiin valmistamiseen. Vai mitä tuolla tarkoitit?

      Poista
  2. leikistä:

    Fiksu lastenpsykiatri kysyi multa kerran: haluatko ihan oikeasti leikkiä, nautitko ihan oikeasti siitä? Jos, niin leiki kaikin mokomin, leiki itsellesi sopivalla tavalla. Mutta jos et ihan oikeasti nauti (vaikkapa) kauppaleikistä, niin anna lapsen leikkiä itse.
    Sillä ohjeella olen mennyt.
    Kun muksut olivat ihan pieniä, istuin samassa huoneessa kirjani kanssa, osallistumalla leikkiin ehkä vain puhujana. Joskus vähän valvomassa ettei kenenkään etujen yli kävellä

    Toisaalta: minulle ja minusta lapsen leikki on pyhä. Siihen ei pidä eikä saakaan aikuinen sekaantua. Se on lapsen oma flow.

    Ja aivan eri asia ovat aikuisjohtoiset leikit, vaikkapa hippaleikit tai askartelut tai jotkut sentyyppiset jutut, joissa aikuinen on mukana leikin järjestäjänä ja leikkiin osallistuvana.

    Olen viimeiseen asti varjellut lasteni oikeutta leikkiin (ja kirskuttelen hampaitani, kun nuorimmainen on jo nyt "lopettanut" leikkimisen) - jos suinkin on ollut mahdollista, on flow saanut jatkua.
    Ja olen yrittänyt olla läsnä muilla tavoin kuin leikeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelen kyllä kyseisen psykiatrin kanssa eri tavalla. Toki jos naama irvessä pitää leikkiä eikä ilo välity lapseenkaan niin sitten ei. Muuten kyllä pidän mielettömän tärkeänä sitä, että aikuisetkin leikkisivät lastensa kanssa. Se on monelle lapselle mielettömän tärkeää. En tarkoita että pitäisi leikkiä 24/7 tai välttämättä edes joka päivä, mutta kyllä useamman kerran viikossa.

      Lapsuuskortti: Ainakin omasta lapsuudesta ne harvat kerrat on jääneet mieleen. Että sitä tunsi olevansa tärkeä, kun aikuinen oikeasti osallistui eikä esimerkiksi häärinyt samalla muuta.

      Ja toki lapsetkin on erilaisia. Toiset viihtyy omissa oloissaan ja toiset ei. Toiset haluais koko ajan seuraa ja kaveria - pienestä asti. Toki sitä ei ole aina tarjolla, mutta edes silloin tällöin minusta olisi hyvä olla.

      Ja tuo flow.. silloin jos lapsi leikkii itsekseen niin ei siihen tietenkään pidä puuttua. Mutta jos toinen roikkuu housunpuntissa pyytäen koko ajan leikkimään, on se minusta aivan eri asia. Ja se lapsen leikki on tosiaan lapsen leikki. Minäkin leikin sitä mitä lapsi tahtoo, jos äiti on kana niin äiti on kana. Jos lapsella on äidille vuorosanat ja työnjako valmiina, niin sitten menen sen mukaan. Minä en sanele leikkiä tai sitä mitä leikissä voi tehdä. Korkeintaan silloin kun roikutaan housunpuntissa, niin saatan ehdottaa erilaisia leikkejä, tai piirtämistä, muovailua, askartelua, majanrakentamista tjsp. Mutta ei, varsinaiseen leikin kulkuun en puutu. Lapset saa leikkiä koiraa, lääkäriä, äitiä, isää, bätmäniä, kapteenikoukkua tai ihan mitä lystää. :)

      Poista
    2. Mä olen Marikan kanssa samoilla linjoilla. Kyllä olen leikkinyt lasten kanssa, mutta aika usein "vain" seuraan kun lapset leikkivät. Mä sanoisin että jos lapsi useinkin roikkuu puntissa pyytäen aikuista leikkimään, niin onko hän ollut saamatta huomiota, vai miksi niin tekee? Lapsille kun voi antaa aikaa ja läsnäoloa muutenkin kuin leikkimällä. Eikö lapsi osaa kehitellä leikkejä itsekseen, tai eikö osaa itse ohjailla leikkejään - eli käyttää mielikuvitustaan? Toisaalta suurperhekortti: kaverit asuvat kotona :D

      Poista
    3. Niin. Sitä on hankala toisten lapsista sanoa, että mikä mihinkäkin on syynä. Minusta huomiota ei ole se, että vanhempi lukee omaa kirjaa, tablettia tai katsoo tv:stä omia ohjelmia samassa tilassa. Sekin on tärkeää, että on paikalla ja samassa tilassa, mutta ei se minusta vielä tarkoita lapsen huomioimista.

      Ja läsnäoloa on tosiaan monenlaista, askartelusta urheiluun ja kirjan lukemiseen jne, mutta esim. nuokin minä lasken kyllä lapsen kanssa leikkimisewksi, jos aikuinen oikeasti osallistuu, eli juoksee välillä vaikka kilpaa, sotkee kätensä myös siihen liimaan ja istuu viereen ja auttaa tarvittaessa eikä touhua muuta. Kirjan lukeminen sylikkäin ja halaaminen on myös tärkeitä, mutta minusta muitakin tapoja siihen läsnäoloon ja yhdessä oloon tarvitaan.

      Mutta edelleen korostan lasten erilaisuutta, toisilla se yhteinen leikki voi olla enemmän lukemista, toisilla yhdessä liikkumista, toisilla yhdessä pelaamista *(esim. lautapelit, nämäkin lasken lasten kanssa leikkimiseksi), toisilla askartelua, toisella musisointia, toisella roolileikkiä, jne. Leikkiä yhtä kaikki.

      Ja leikiksi lasken nuo kaikki siksi, että ei sen esim. alle kouluikäisillä tarvitse olla tavoitteelista, säännöllistä ja vakavaa. Eli kyllä. Olen erittäin vahvasti sitä mieltä, että kun lapset on hankittu, niiden kanssa on myös oltava oikeasti ja se leikkiminen ja läsnäolo on mielettömän tärkeä osa niin lapsuutta kuin vanhemmuutta.

      (Eri asia sitten kaiketi, jos lapsia hankitaan vain, jotta väkiluku kasvaa ja huoltovarmuus säilyy ja etti sukuhaara katkeaisi kesken.)

      Poista
    4. Niin tässä huomataan kuinka erilaisina pidämme käsitteitä :D Minusta lapselle lukeminen, pianon soitto, laulaminen jne ei ole "leikkimistä" - se on elämistä lasten kanssa (minulle). Halaan, sylittelen,(luen, laulan, soitan) keskustelen jne lasten kanssa, mutta en katso että se on leikkimistä. Luenhan minä itsekin itselleni enkä kuitenkaan tavoittele sillä mitään (muuta kuin hyvää mieltä). En tietenkään tarkoittanut että samassa huoneessa oleminen ja lapsen leikkien seuraaminen sivusta on sitä tarkoittamaani huomionantamista lapsille. Välillä mä niin ajattelen, että sinä ja minä puhumme niin eri kieltä! :D

      Poista
    5. Sitä me varmasti tehdään ;) Mutta niin. Pysyn silti myös siinä kannassa, että vaikka sitä yhdessä oloa olisi erilaista, on tärkeää mysö mennä omalle epämukavuus alueelle eli myös siihen "varsinaiseen" leikkiin eli roolileikkeihin ja leluilla leikkimiseen. Toisaalta yhtälailla on tärkeää osallistua välillä niihin juoksujuttuihin ,lautapeleihin ja musisointiin, vaikkei siinä edes olisi hyvä. Mutta ei siis niin, että vie vain lapsia harrastuksiin. Ja siis nyt huom puhuaan tosiaan lähinnä alle kouluikäisistä. :) Toki mielelläni näkisin, että sitäkin isommat lapset vielä leikkisivät. Me leikittiin kavereiden kanssa vielä kuudennellakin luokalla. Sitten toinen pikkuinen ala-aste lakkautettiin ja oppilaat sirrtyi meidän kouluun ja yhtä äkkiä siitä leikistä tulikin hävettävää. Ne toiset vitos-kutosluokkalaiset nauroi, piti sitä lapsellisena ja kertoi omista meikkijutuistaan ja siitä kuinka aikoivat mennä kylälle ilalla. O.o Joo, me elettiin siihen asti vähän turvatumpaa lapsuutta :D

      Poista
    6. No eihän sun kannassa olekaan mitään vikaa, mutta kuten ylläkin keskusteltiin, niin se ei ole ainoa asia mitä lasten kanssa tehdään ja ollaan eletään ja se ei ole myöskään ainoaa leikkiä lapsilla (meillä - ja Marikalla :D) että aikuiset on siinä mukana. Ja mä puhun kyllä sekä alle kouluikäisistä että kouluikäisistä - miksi ihmeessä edes pitäisi kuvitella että ne ovat eri asia?! Myös murkkuikäiset kaipaavat sellaista leikin suomaa heittäytymistä. Miksi muuten kuvittelet että roolileikit olisi epämukavuusaluetta? Mun mielestä se on kyllä jopa menoa sieltä missä aita on matalin. Et varmaan ymmärrä mitä tarkoitin :D

      Poista
    7. BUAAAAH!! (Kunhan tuuletttelen.) :D

      Mulle ne on epämukavuusaluetta, sitä hain. Kuten jo postauksessa kirjoitin: Minä paljon mieluummin esim. kokoan sitä junarataa tai esim. hiekkalaatikolla istun ja siivilöin isoja kiviä ja roskia pois sen sijaan että keittelisin hiekkasoppaa tai pärisyttelisin autolla tai juoksisin hippaa. Mutta siis, sitä koitin hakea. Että mennään siihen lapsen leikkiin. Siihen mitä lapsi toivoo. Ei. Ei aina tarvitse tehdä mitä lapsi toivoo, mutta kyllä sitäkin pitää tehdä.

      Ja ei minusta kouluikäisten pitäisi olla eri asia. :) Toki siinä iässä minusta saa olla jo niitä tavoitteellisia harrastuksiakin.

      Aihetta liipaten uutinen eiliseltä: http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/702405/Lapsia+uhkaa+pula+leikkiajasta

      "Lapsia uhkaa pula joutilaasta ajasta, jonka aikana he voivat luoda omia leikkejään.

      Esimerkiksi harrastukset ja median käyttö syövät lasten aikaa koko ajan entistä enemmän, mikä kaventaa joutilasta vapaa-aikaa.

      – Monilla lapsilla on pulaa ajasta, joka ei ole ohjelmoitua. Tämä vaikeuttaa monipuolista leikkimistä. Lapset tarvitsevat kuviteltuja leikkejä ja sääntöleikkejä niin ulkona kuin sisällä, kertoo varhaiskasvatuksen dosentti Marjatta Kalliala Helsingin yliopistosta.

      Erilaiset leikit kiehtovat lapsia Kallialan mukaan eri syistä ja lapset myös oppivat leikeistä huomaamattaan monia asioita.

      – Olisimme pulassa, jos aikuisten pitäisi opettaa lapsille kaikki se, mitä he oppivat leikkiessä. Leikeissä lapset sekä häviävät että voittavat ja oppivat sosiaalisia taitoja, Kalliala kertoo.

      Omia, kuvitteellisia leikkejä pidetään lapsille tärkeinä muun muassa sen takia, että ne parantavat omalla tavallaan lasten hyvinvointia.

      – Lasten itsetunnon kehittymisen kannalta on hyvä, että he huomaavat pystyvänsä tuottamaan ja jakamaan iloa ja onnea leikkiessään. Leikkejä varten aikuisten olisi järjestettävä tarpeeksi joutilasta aikaa, sanoo Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n toiminnanjohtaja Miia Hänninen."

      Poista
    8. "Omaehtoinen leikkiminen ryhmässä ilman aikuisten läsnäoloa opettaa lapsia ennakoimaan ja käsittelemään ihmissuhteisiin kuuluvia tunteita ja kykyä tehdä kompromisseja. Silloin lapset alkavat myös kiinnittää huomiota omiin kiinnostuksen kohteisiinsa" - TS "Vapaa leikki kehittää lapsen luovuutta".

      Poista
    9. Niin Sivutaan nyt eri kohtia.

      OMAEHTOINEN leikkiminen. Kun lapsi pyytää aikuista leikkimään, eikö se ole lapsen ehdoilla tapahtuvaa? En ole tarkoittanut missään välissä että aikuisen pitäisi keskeyttää lapsen leikki ja ängetä mukaan. En myöskään tarkoita että aikuisen pitäisi leikkiä 24/7. Sen sijaan pidän huolestuttavana jos aikuiset ei koskaan leiki lastensa kanssa.

      Toisekseen leikkiminen ryhmässä. Paljonko niitä ryhmätilanteita pitää lapselle järjestää? Minustakin on tärkeää, että lapsella on ikätasoista seuraa, mutta ei sitä tarvitse olla myöskään 24/7 vaikka tuossa lukeekin että ryhmässä leikkiminen ilman aikuista opettaa lapsia ennakoimaan ja käsittelemään tunteita.

      Minusta tuossa pointti oli juurikin siinä leikissä, ettei tarvitse olla ohjattua, ei tarvitse olla sitä ryhmää ja voi tehdä muutakin kuin katsoa tv:tä.

      Eli, jos on lapsia, niiden kanssa on myös leikittävä. Ei aina, ei koko ajan, ei vanhemman säännöillä, vaan lapsen, silloin tällöin, lapsen pyynnöstä. Piste.

      Toisaalta, jos aikuinen ei koskaan leiki pyynnöistä huolimatta, ei lapsi enää ehkä pyydäkään tai roiku puntissa. Silloin hän nimenomaan ajautuu sinne omaan maailmaansa. Yksinäisillä on siksi monesti vilkas mielikuvitus, kun koittavat paeta sitä muuta maailmaa oman päänsä sisälle. Eli ei se ettei lapsi pyydä leikkimään voi olla myös merkki lapsen pahasta olosta/yksinäisyydestä.

      Poista
    10. Miten minusta täällä tuntuu ja haisee suoritusvanhemmus juuri nyt :)

      Poista
    11. Mustä täällä haisee vauvankakka :D

      .. ei vaan hä?! Ensinnäkin mitä se on? Toisekseen miten se tähän liittyi?

      Eikö harrastukset ja se jatkuva kotitöiden tekeminen ole surittamista eikä lastenvkanssa leikkiminen? o.O

      Poista
    12. Etna, sulla on hyviä aiheita!
      Ja minä huomaan, että minulla kotivuosista alkaa jo olla niin pitkä aika, etten kunnolla muista, miten aika silloin oikein kului - voi olla että aika kultaa muistot...

      Sisäleikeissä (rakentelut, roolileikit, mielikuvitusleikit) muistelisin, että olen saattanut istua samassa huoneessa sen kirjani kanssa. Olen voinut "juoda kahvia" tai mitä nyt milloinkin tehtäväksi on annettu, olla jotenkin pikkuisen mukana, mutta enimmäkseen olen lähinnä ollut samassa tilassa.
      Leikkejä en ole ohjaillut tai ehdotellut ja loppujen lopuksi aika vähän oikeastaan osallistunutkin. (mun ehdotukseni legoilla rakenteluista eivät kelvanneet, se harmitti, sillä siitä olisin nauttinut!)
      Majaprojektit ja muut sellaiset ovat aina olleet lasten ihan omia juttuja, niihin en ole sekaantunut.
      Mielikuvitusleikit ("me leikitään itsellämme") ovat nekin aina olleet lasten omia juttuja, silloin en ole mennyt koko huoneeseen.

      Ulkona olen ehkä osallistunut enemmän, kipannut hiekkakakkuja, on pelattu jalkkista /korista, laskettu pulkkamäkeä, olen veivannut hyppynarua.

      Luulen, että olen aika selkeästi vetänyt sellaista linjaa, että en leiki jos ei huvita ja mikä mielestäni on vielä tärkeämpää: aikuisen ei tarvitse, eikä varsinaisesti kuulukaan leikkiä, leikkminen on lasten juttu.

      Mun mielestä se lapsen kanssa samassa tilassa oleminen on nimenomaan sitä läsnäoloa ja huomion antamista lapselle: olen siinä valmiina, jos tarvitaan. Olen pistänyt (pistän edelleen) kirjani /fläpäni sivuun jos näyttää siltä, että on tärkeä asia tuloillaan. (nykyään sanon, että tule tänne keittiöön pitämään mulle seuraa; tee sinä läksyjä kun minä teen ruokaa) - silloin ollaan samassa tilassa ja on kohtaamisen mahdollisuus.

      Poista
    13. mä jotenkin ymmärrän tuon omaehtoisen ihan vain lapsen omana, ilman aikuista tapahtuvana leikkinä. Vaikka aikuinen leikkisi lapsen ehdoilla ja säännöillä, se ei ole mun mielestä omaehtoista leikkimistä.

      Jotkut lasten leikkien tutkijat (valitan, nimet ovat kadonneet mielestäni!) olivat sitä mieltä, että aina kun aikuinen on leikissä mukana, vaikka sitten kuinka vain tarkkailijana /ulkopuolisena /lapsen ehdoilla menevänä, leikin luonne muuttuu. Siitä tulee toisella tavalla kohdennettua (tai mitä lie hienoja sanoja asiasta käyttivät). Lasten keskinäinen /lapsen oma leikki on kohdennettu vain lapselle itselleen, sellainen missä aikuinen on mukana on jotenkin normitetumpaa, vaikka aikuinen ei millään tavalla puuttuisi leikin kulkuun.

      Etna, sä olet mahtava keskusteluttaja!

      Poista
    14. Mä nyt kans kyllä oon Marikan ja Kuplan kanssa samoilla linjoilla. Lasten leikit on lasten leikkejä, leikkikööt. (Tosin mä en oikeasti edes osaa leikkiä leluilla)

      Pelaan pelejä, luen, soitetaan kosketinsoitinta, askarrellaan ja leikitytän sääntöleikkejä, mutta luovaan leikkiin en sekaannu. Jos meillä lahkeessa roikkuu joku pyytämässä mua leikkimään, niin kyllä se oikeasti on vailla huomiota, eikä leikkikaveria. Laitan kyllä lapsille leikit alulle, jos eivät itse osaa aloittaa.

      Mä oon lukenut jostain tuon psykologin lausahduksen, että on parempi olla leikkimättä, jos ei tunne oloaan luontevaksi siinä. Vähän pitää antaa itselleen armoa. Mut väitän, että hoplopissa on mulla hauskempaa kuin muksuilla (justiinsa siellä seikkailulabyrintissa) ;)

      Poista
    15. Apua.. kiitos Marika! ^_^ Mukava saada joskus tuommoistakin palautetta. Etenkin kun juuri sitä keskustelua kaipaan tänne blogiinkin. Vaikka toki kehujakin on mukava saada, en vain ole tottunut semmoseen. :D Minä kun olen aina se urputtaja. Yhdet on yhtä mieltä (politiikassa ja omassa puolueessakin) ja toiset toista mieltä ja minä oon siinä välissä urputtamassa kaikille ja kaikkien kanssa eri mieltä. Ei ole helppoa olla minä.

      Poista
    16. Kiitos kommentista, Sankari ja Marika

      Hmmm.. minäkin olen joskus törmännyt johonkin hienoon linkkiin ja asiantuntijaan joka oli samaa mieltä, mutta en jaksa alkaa googletella ja tässä kohtaa on minusta ihan riittävän pätevää sanoa, että MINUN mielestä aikuisten tulee leikkiä lastensa kanssa ja MINUN mielestä JOKAIKISELLE aikuiselle tekisi hyvää leikkiä, ottaa lapsista mallia, oppia ja käyttää enemmän mielikuvitusta. En usko että siitä on kenellekään haittaa vaan päinvastoin. Aikuiset on aivan liian tosikkoja ja tylsiä. :)

      Ja sitten se toinen oleellinen juttu, mikä aina aika ajoin tulee mieleen, kun on tarkoitus kommentoida: Lasten erilaisuus. Kyllä vaan olen varma, että lapset oikeasti ovat erilaisia, toiset viihtyvät yksin leikkimässä, toiset eivät. On lapsia, jotka kaipaavat alati leikkiseuraa - eikä siinä minusta ole mitään pahaa. Toki aina sitä seuraa ei ole ja sitten voi olla tylsää ja voi tehdä muita juttuja. Mutta kun se leikkiminen oli se sitten leluilla leikkimistä, roolileikkejä tai ihan mitä vain, on tärkeää niin jo siitäkin syystä vanhemman olisi hyvä heittäytyä välillä mukaan.

      Ja siis samassa tilassa/ lähellä olemista tarvitaan, mutta minusta tosiaan tarvitaan vielä jotakin enemmän.

      Ps. Kiitti, tuosta läksy vinkistä. Tuota voisin joskus sitten tulevaisuudessa itse kokeilla. Ei sisi patistamista tai "väkisin neuvomista" vaan pyytää seuraksi keittiöön. Joo isot oivallukset voi joskus olla pieniä - tai pienet isoja. :)

      Ps. Minä mieluummin hoplopissa istuisin nykyään, mutta sitten on lapset hukassa. Ja ne on vielä sen verran pieniä että parempi mennä perässä. :) Ja joo, aikuisen esimerkillä epämukavuusalueelle!

      Poista
    17. Meillä leikittiin (siis me vanhemmat) esikoisen kanssa AINA ja joka päivä, kun ei ollu leikkikaveria... Nytpä ei niinkään leikitä aikuisena mukana, kun ei ne mokomat ota leikkiin, kun on hauskempaa keskenään. Kyllä sitä läsnäoloa voi muutenkin kuin vain leikkimällä antaa, jos se leikkiminen ei ole luontevaa... Vaikka sitten etsimällä niitä legopalikoita sieltä laatikosta ja keksimällä vaikka kutituskoneita yms. tai muita luovia juttuja, pääasia että huomioi ja on läsnä. Jokainen vanhempi löytää (omana persoonanaan) varmasti luontevimman tekemisen lastensa kanssa pikku hiljaa. Ajat muuttuu, kun lapset kasvaa ja vanhemmat jos on tuntosarvet herkillä pystyy maalaisjärjellä miettimään, mikä ois paras tapa olla läsnä. Hyvä keskustelu, tykkään :)

      Poista
    18. Kiitos, Kitta. Ja kiva kuulla, että muillakin on myös lapsia, joiden kanssa on ensinnäkin pitänyt leikkiä koko ajan. :) ... ja myös leikitty.

      Tuokin on totta, että jokaisella lapsella ja aikuisella on ne omat luontevimmat juttunsa ja niiden parissa onkin syytä ehkä sitten käyttää enemmän aikaa. Ja että tilanteet muuttuu, lapset kasvaa, jne.

      Minusta kukkavarvas on kirjoittanut useita hyviä postauksia lasten tietokonepelaamisesta ja siitä kuinka ei riitä, että aikuinen vain katsoo pelien ikärajat vaan aikuisen täytyisi myös tutustua peleihin itse pelaamalla niitä. Tuossa mennään jo todella paljon esim. minun epämukavuusalueelle, mutta olen tuostakin samaa mieltä. Toivottavasti joskus myös itse jaksan tutustua ihan pelaamalla peleihin, joita lapseni mahdollisesti pelaavat. :)

      Poista
    19. tein viikonloppuna kiertokyselyn aiheesta "olenko leikkinyt teidän kanssanne?"; vastaajia 2 kpl.
      Molemmat olivat sitä mieltä, että kyllä - olen leikkinyt. Ainakin rakentelin legoilla. Ja kerran kun toinen oli kipeä, otettiin ne yhdet ukkelit ja se oli hauskaa. Ja "ainutlaatuista" (ehkä niillä ukoilla ei kukaan muulloin leikkinyt?) "kyllä sä aika paljon puuhasit meidän kanssa" (kummallista, itselläni on ihan eri mielikuva asiasta!)
      "sitä paitsi, miksä kyselet tommosia?" :)

      Poista
  3. No nimenomaan tarkoitin että kaikki tuo yllämainittu on lapsen nöyryyttämistä ja ehdottomasti pahasta! Että nimenomaan jos lapselle sanoo että häpeä kun olet tuhma - niin se on väärin sen "häpeä" sanan käyttöä - koska häpeäminen on ihan terveellinen tunne, ei ehkä miellyttävä mutta terveellinen. Että siis todellakin puhui käsitteen väärinkäytöstä. Ettei se tee häpeämisestä huonoa, sitä nimitystä vaan käytetään väärässä paikkaa. Sitä tarkoitin. Kun sanotaan kaiken nöyryytystekstin jälkeen että "pilkan ja häpeän tuominen" niin minusta siinä pitäisi lukea "pilkan ja nöyryytyksen/nöyryyttämisen". Ymmärsitkö mitä tarkoitin? En siis ollut tekstin kanssa muuten eri mieltä, mutta olin siitä eri mieltä mitä sanaa siellä käytetään, koska jos otan tuon häpeä-sanan irti kontekstistä niin se ei ole negatiivinen asia, jota tässä taas ajettiin takaa. Pettymyksiin valmistamisella tarkoitin ihan yleisesti pettymyksiin valmistamista! Että joskus kun esimerkiki tekee typeryyksiä, niin ei sitä lasta kuitenkaan kiittämäänkään pidä ruveta - ei tietenkään nöyryyttämäänkään, mutta lasta pitää kyllä taiten opettaa olemaan pettynyt myös omaan käytökseensä. Sitä tarkoitin. Ja sillä ei ole pilkan kanssa mitään tekemistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noniin.. juurikin näin. Ja sitten vielä se, että monia asioita pidetään edelleen hävettävinä vaikkei niissä olisi tosiaan hävettävää. Esim. tämä: "Pimppi ei ole vessasana." Mutta keskustellaan tuosta seksuaalikasvatuksesta, jahka saan oman tekstin julkaistua. :D

      Poista
  4. Niin ja lapsen sanomista kimittäjäksi on vain huonoa käytöstä, ei siitä kenenkään elämä loppuiäksi traumatisoidu jos muuten on arvot ja tunteet perheessä tasapainossa. Ror real, I mean!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kupla, urputan taas. :D Minusta, jos arvot ja tunteet ja elämä perheessä on tasapainossa, silloin ei ketään sanota /haukuta kimittäjäksi.

      Poista
    2. Kyllä on sitten maailma väärällään epätasapainoisia perheitä! Hyi meitä että ollaan kehdattu lisääntyä. Mutta onneks on yks täydellinen :)

      Poista
  5. Mielenkiintoisen blogin löysin! :) Hyviä pointteja sulla tässä tekstissä - tosiaan kohtaamiset arjessa ovat niitä, jotka toistuvat ja jäävät mieleen. Yksi Ruotsin-reissu unohtuu nopeasti, mutta yleisfiilis ja tuntemukset eivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Emonen ja tervetuloa! ^_^

      ... enkä minä usko, että se Ruotsin reissu tai lomamatkakaan välttämättä on sen kummempi kuin arki. Jos arjessakaan ei osaa huomioda vaan pikemminkin tiuskitaa, tapellaan ja riidellään, niin ei muutaman päivän tai viikon loma ole sen kummempi. Samat arjen murheet sinnekin raahautuu helposti mukana. Eli se yleisfiilis lomareissulla tai jollain huvipuistopäivällä voi olla ihan yhtäö huono. EIkä sitä tosiaan paikkaa se, että "teitä varten vietettiin koko päivä huvipuistossa, että teillä olis kivaa, tehän sinne halusitte".

      Ehkä jossain perheissä voi olla niinkin, että sitten osataankin kohdata lapset, vaikkei muulloin osattaisi. minun on vain hirveän vaikea kuvitella, että lomalla tilanne paljoa paranisi. :)

      Poista