perjantai 19. joulukuuta 2014

Millaisia riskejä otat lasten kanssa?


Kyllähän niitä kaistoja ja autoja jenkeissä riitti. Hengissä selvittiin, vaikka itse ajettiin.

Välillä keliolosuhteet oli todella huonot.
Ajauduin sitten eräänä yönä väittelemään riskienhallinnasta. Eräs tuttu oli jakanut facebookissa artikkelin: "Cameron vauva istui  kasvot menosuuntaan - koitui hänen kuolemakseen" (vau.fi). Surullista. Ihan oikeasti surullista. Lapsen kuolema tuntuu aina järkyttävältä.

Mutta se kiihko, joka kommenteista tuli, menee minulta hieman ohi. Siis se, että lasta on aina pidettävä selkämenosuuntaan. Ettei muita vaihtoehtoja ole. "Typerä, idiootti, välinpitämätön. Minä ottaisin riskin, että lapsi saattaa oksentaa ja siivoaisin oksennuksen ennemmin kuin aiheuttaisin kuoleman." Että pienen lapsen pitää ennemmin antaa kärsiä järkyttävästä olosta ja antaa huutaa autossa vaikka neljäkin tuntia suoraa huutoa, koska naamamenosuuntaan istuessa kuolinkolarin riski on himpun suurempi.

En kiellä riskin olemassa oloa. Niitä riskejä vain on niin monta ja jokainen toki valitsee omat riskinsä. Tuo on yksi niiden joukossa. Toisilla auttaa pahoinvointilääke eikä lapsi kärsi matkan aikana. Mutta tosiaan nuo kaikki muutkin riskitekijät kannattaa muistaa, kun niitä riskitekijöitä poistaa ja haluaa lisätä turvallisuutta.

Esimerkiksi se neljän tunnin sydäntä särkevä huuto aiheuttaa aika monelle kuskille lisää päänvaivaa eli se heikentää ajokykyä ja keskittymiskykyä, mitkä puolestaan lisää reagointinopeutta ja kasvattaa onnettomuus- ja kuolinriskiä.
Ja kun niitä riskitekijöitä on, niin kannattaa sitten olla myös johdonmukainen riskinhallinnassa: Jos haluaa vähentää lapsensa kuolinriskiä, voi riskiä vähentää huomattavasti enemmän ostamalla apneapatjan/-hälyttimen kuin pitämällä lasta selkämenosuuntaan.
"Lasten liikennekuolemien määrä pysyi edellis-vuoden tasolla. Menehtyneitä oli kahdeksan, mikä on yksi enemmän kuin vuonna 2010." (c) Liikenneturvan sivuilta tilastoja liikenteessä kuolleista. (Tilastot ovat erikoisalaani, exel <3 )
 Tuossa ei selviä montako oli alle 3-vuotiasta ja moniko niistä olisi selvinnyt, jos olisi istunut toisin päin. Joka tapauksessa lukema jää todella pieneksi.
"Kätkytkuolema on Pohjoismaissa suurin imeväisikäisten kuolinsyy, mutta silti harvinainen: Suomessa niitä tapahtuu alle 20 vuodessa." (c) Vau.fi "Kätkytkuolemat vähentyneet selvästi"
"Minä en pystyisi jättämään asiaa noin, pyrin tekemään niin ettei jää jossittelun varaa." Onnettomuuksissa jää aina jossittelun varaa. Aina. Miksi esimerkiksi apneapatjoista ei puhuta? Miksi sellaisen hankkiva leimataan hysteeriseksi, mutta tuon lapsen kulkusuunnan kanssa näin ei puhuta? Miksi 3v1vrk olisi ok istua toisin päin? Kuinka paljon riski muuttuu sen 3 ikävuoden jälkeen? Entä jos lapsi olikin 3v6kk kuolinkolariin joutuessaan ja juuri edellisenä päivänä vaihdettu istuin toisin päin? Jossittelua. Entäs ne muut isommat lapset? Aikuiset? Aikuistenkin olisi turvallisempi istua selkä menosuuntaan. Mutta kun autot rakennetaan niin, että matkustaminen myös tuntuisi mukavammalta. Aikuisetkin kärsii matkapahoinvoinnista enemmän selkä menosuuntaan.
Riskejä, riskejä. Myös synnyttäminen yliopistosairaalassa on turvallisempaa ja vähentää sekä äidin että lapsen kuolleisuusriskiä verrattuna pienempiin synnytysyksiköihin/ keskussairaalaan. Riskit jota kuinkin yhtä isot kuin tuossa turvaistuin asiassa. Leimataanko pienemmissä yksiköissä synnyttävät vanhemmat idiooteiksi ja välinpitämättömiksi?

Ennenaikaisen  synntyksen kohtaa Suomessa lähes 5 prosenttia ja silti ihmiset matkustaa lentokoneella ulkomaille tai hyppää laivaan raskaana ollessa. Silti vaikka todennäköisesti apu on liian kaukana, jotta ennenaikaisesti syntyvä vauva voitaisiin pelastaa. Tuokin on siis todennäköisempää kuin kuolla juuri väärän istuintavan vuoksi. Ja vuosittain suomalaisille ulkomaille matkustaneille syntyy ennenaikaisesti lapsia kesken loman. Osa pääsee hoitoon, osa ei, osa lapsista menehtyy, osa selviää. (Vauva-lehdessäkin oli jokunen vuosi sitten juttu ruotsinlaivalla olleesta äidistä, jonka synnytys käynnistyi rv 23+ kesken risteilyn.) Mutta yritäpä tuosta sanoa sille raskaanaolevalle, joka aikoo lähteä ulkomaille. Turpiin tulee vähintäänkin verbaalisesti. ("Ei kaikille käy noin, vaikka teille kävikin." "Ei raskaus ole sairaus." Niinpä niin.)

Autoilusta vielä, riskinhallintaa on toki sekin että antaa toisen puolisoista nukkua hyvät yöunet ja se valvonut / huonosti nukkunut ei koske autonrattiin ollenkaan. Väsymisestä johtuvat onnettomuudet ovat myös todella yleisiä. Myös oikea ajonopeus, turvaistuimen malli, auton turvaominaisuudet (esim. kuinka paljon runko menee kasaan törmäyksessä, jne) vaikuttavat riskiin jopa enemmän kuin pelkkä istuma-asento.

Elämä on yhtä riskienhallintaa tai pikemminkin niiden ottamista. Miksi toisia riskejä ollaan valmiita ottamaan, mutta toisia ei? Olemmeko tekopyhiä haukkuessamme toisia heidän riskinotoistaan? Huomaammeko itse ottamiamme riskejä?


Lähdettiin Niagaran putouksilta kohti Chicagoa.

11 kommenttia:

  1. Meillä lapset istuvat kasvot menosuuntaan, mikä varmaankin on monin tavoin riskialttiimpaa kuin selkä menosuuntaan matkustaminen. Kyllähän tuo on tärkeä huomio ja sitä, miten lapsi autossa matkustaa, kannattaakin ehdottomasti ihan meidän jokaisen miettiä.

    Mutta on se niinkin, että elämä on yhtä riskiä ihan itsessäänkin. Lähes kaikkeen sisältyy jonkinlainen riski, eikä niitä kaikkia voi millään minimoida tai sulkea pois. Ei sillä, että haluaisin näitä turvallisuusasioita vähätellä tai ettenkö pitäisi niitä tärkeinä; totta kai ne on meilläkin tärkeitä ja niihin pyritään niiltä osin, kuin se mahdollista on.

    Mutta mitä tulee tuohon lasten matkustamiseen autossa, on meille tärkeää myös lasten matkustusmukavuus. Mä en jaksa uskoa, että piakoin 4-vuotias ja 2,5-vuotias ihan tyytyväisinä matkustelisivat selkä menosuuntaan päin - "konsertti" kun kuuluu välillä muutenkin muista syistä. En tietenkään väitä, ettäkö se matkustusmukavuus menisi turvallisuuden edelle, mutta tosiaankin se ajosuoritukseen keskittyminenkin on yksi iso turvallisuustekijä ja siihenkin pitäisi kyetä mahdollisimman hyvin pyrkimään. Keskittymistä kun ei auta sekään, että vihaiset taaperot raivoavat koko matkan ajan turhautuneina penkeissään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttivastaukset tulee "vähän" myöhässä. :) Mukava, kun kumminkin jaksatte kommentoida.

      Kiitos, Janni.

      MInustakin jokaisen todellakin kannattaa miettiä sitä matkustusturvallisuutta aivan kuten turvallisuutta muutenkin. En sano, että esim. tuo istumissuunta on ermkitykstön tai että turvaistuin on merkityksetön tai palovaroitin jnejne. Ja niistä riskeistä on hyvä puhua, jotta niistä olisi tietoinen ja jokainen voisi miettiä ja harkita mitä riskejä ottaa ja mitä ei. Esim. jos ei ole mitään syytä olla matkustamatta selkämenosuuntaan niin ehdottomasti silloin niin päin. :)

      Meillä matkustaminen on kummasti vähentynyt ihan ylipäätään muutenkin lasten lukumäärän ja iän karttuessa, sillä jo se matkustaminen itsessään on stressaavaa ja lisää riskiä. Riski joutua liikenneonnettomuuteen vähenee huomattavasti, kun jää kotiin. :D Mutta joo. Ei me jätetä elämää elämättä tuon takia. Kotiinkin kun voi kuolla.

      Poista
  2. Keskitytäänkö tässä vain liikenteen riskeihin, kun onhan niitä muuallakin vaikka kuinka paljon? Ottaako rokotukset lapselle, vaikka siinä on riski saada sitäjatätä vai jättääkö rokotuttamatta, kun siinä on taas riskinä saada se sairaus jolta se rokotus ehkä suojelisi. Missä se lapsi pitää kasvattaa - kaupungissa, missä on riski pakokaasuista ja muista myrkyistä jotka liikenne ilmaan tuottaa, vaiko maalla, jossa taas kaikki mahdolliset siitepölyt ja muut allergeenit leijailevat ihan suoraan siinä vaununkopan ympärillä ja saattavat aiheuttaa vauvalle vaikka mitä ahdistuksia. Jne. Kyllä, vanhemmuus on juuri tätä, riskien punnitsemista ja sen oman päätöksen mukaan elämistä. Meillä on käytännön syistä (kun penkkejä on autossa takaosassa vastakkain) pienimmät lapset selkä menosuuntaan. Matkapahoinvoinnista ei kärsi kukaan meillä, mutta en silti laittaisi siitä kärsivää siitä kärsimään, todellakaan. Ja tuohon synnytyssairaala- kohtaan haluaisin mainita sen, mikä on jo valitettavasti toteenkin käynyt, eli kun synnytyksiä keskitetään turvallisempiin yliopistosairaaloihin, niin välimatkat lisääntyy synnyttäjillä, jolloin taas matkasynnytykset lisääntyvät, joissa taas vauvojen kuoleman riski lisääntyy moninkertaiseksi. Että yhteiskunta käskee sitten ottamaan sen riskin, kuitenkin, kuin pienemmässä sairaalassa synnyttämisen riskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kupla, kommentista. Tuo vau.fi-artikkeli keskittyi nyt ihan vain tuohon yhteen riskitekijään ja kuolonkolariin, minä puolestani vedin keskusteluun kaikki muutkin riskit. Sillä onhan se melkoisen tekopyhää vain tuossa yhdessä riskissä haukkua ja unohtaa kaikki muut. Eli siis olla tuossa niin älyttömän tarkka ja pelätä niin paljon, että lapsen sen hetkinen hyvinvointi jää kokonaan huomiotta - ja sitten taas ottaa isompia riskejä muualla. Elämä, kun tosiaan on täynnä riskejä ja vaikka kuinka paljon kuten sinäkin sanoit.

      Tuo synnytyssairaala-asiakaan ei tosiaan ole yksinkertainen. Olen kyllä itse sitä mieltä, että mieluummin synnytän yliopistollisessa ja sitä mieltä että se on turvallisempi, mutta jokainen toki valitsee mahdollisuuksien mukaan ja riskejä lisää juurikin tuo synnytysmatkojen pidentyminen. Eli ei yhtä oikeaa ratkaisua tai täydellistä ratkaisua tuossakaan. Paitsi tietty jos kaikki asuis siinä yliopistosairaalan vieressä :D (mikä nyt ei ole minusta kovin realistinen tavoite - tai edes hyvä tavoite)

      Poista
  3. Suurempi riski lapselle autossa on väärin asennettu istuin kuin naama menosuuntaan matkustaminen... Istuinten vyöt on monesti liian löysät ja kersa pääsee kiemurtelemaan välistä vapaaksi.

    Meillä on selkä menosuuntaan matkustettu suunnilleen parivuotiaaksi (pahoinvoinneista riippumatta) ja sen jälkeen naama menosuuntaan. Koroketta käyttää vielä tokaluokkalainenkin, koska pituus ei riitä ilman istumiseen. Esikoisen paikka autossa katsotaan pahoinvointi huomioon ottaen, naama menosuuntaan autosta riippumatta ja joko etupenkki tai ainakin mahdollisimman edestä.

    Ne liikenteen turhat riskit on kyllä enemmän tahallista piittaamattomuutta, en kai mä nyt vielä viitti talvirenkaita ja kyllähän mä nyt tosta ohi voin mennä... Hups. Kyllä se kiire ja oma napa on suurempi riski kuin alle kolmivuotias naama menosuuntaan. Valitettavasti tällä kertaa tiedän, mistä puhun.

    Tervettä järkeä, malttia ja muiden huomioon ottamista liikenteeseenkin jokaiselle, niin ei tarvi tapella turvaistuimen oikeasta suunnasta kuolonkolarin jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sankari, kommentista. :) Tuo huono istuimen ja lapsen kiinnitys on tosiaan yksi iso riskitekijä. Siitä ajotavasta nyt puhumattakaan.

      Minä olen ollut kahdesti kolarissa. Toisessa auto ajoi kaupan pihalla meidän auton kylkeen ->ei henkilövahinkoja, ainoastaan auton toinen takaovi meni lyttyyn ja sisään kunnolla ja se piti vaihtaa.

      Toinen kolari olikin sitten pahempi. Oli joulun välipäivät, kuta kuinkin tasan 20 vuotta sitten näihin aikoihin, kun ajeltiin mummolasta kotiin. Olin 7v ja istuin etupenkillä isän kanssa. Äiti oli pikkuveljien kanssa takana. Oli pimeää ja liukasta. Liikennettä oli paljon molempiin suuntiin, kunnon autoletkoja. Taustalla soi Joel Hallikainen. Yht' äkkiä näin edessä vastaantulevan auton, joka heittelehti suoraan meidän kaistalle ja meidän edellä menevän auton perään. Ennätin vetäistä jalat syliin ja mennä sikiöasentoon ja samalla tömähti.

      Ajettiin suoraan tuon vastaan tulevan auton kylkeen. Lasinsiruja oli joka puolella, toisen veljen kasvot oli veressä.Hetkeä myöhemmin alkoi kuulua takapenkiltä pikkuveljien itkua.

      Hataria muistikuvia. Muistan kun seisoin onnettomuuspaikalla pienen punaisen matkalukkuni kanssa, jossa oli leluja ja piirrustusvälineitä. Muistan autot, ihmiset, palokunnan, poliisit, ambulanssin. Muistan meidän perässä tulleen rekan, joka ennätti jarruttaa ajoissa, jottei jääty alle. Muistan vinoon menneet sillankaiteet. Olimme rautatien yläpuolella. Muistan raivaustyöt, kun sen toisen auton kyydistä yritettiin saada jumissa oleva pariskunta pois. Muistan ambulanssikyydin. Äiti istui veljien ja kuljettajan kanssa etupenkilllä, minä baareissa makaavan naisen ja ensihoitajan kanssa ambulansin perällä tiukasti matkalaukku sylissäni. Muistan sairaalan. Muistan sen halvaantuneen pariskunnan. Ja heidän puheensa kolarissa kadonneesta kissasta. Muistan ne viikot, kun en pystynyt liikuttamaan rajoja kunnolla. Sen kun pukeminen ja riisuminen sattui ja se oli lähes mahdonta muutenkin.

      Olimme juuri vaihtaneet autoa. Jos meillä olisi ollut vielä se vanhempi auto, moottori olisi ollut todennäköisesti sylissäni ja omat sisuskaluni takapenkillä istuvan veljen sylissä.

      Eräät läheiset olivat kolarissa, jossa auto kieri katon kautta ympäri. Heillä oli kallis uusi auto, joka suojasi. Toisenlaisessa autossa olisi voinut käydä toisin. toisaalta, se tilannenopeus. Sekin olisi voinut olla järkevämpi ja siihen voi vaikuttaailman isoa lompakkoakin..

      Ja pointtini oli, että elämä on riskejä, onnea ja epäonnea ja molempia sekaisin.

      Poista
  4. Vähemmälläkin miettimisellä tulee hulluksi... :| Ihan oikeasti, en tiedä, miten joku tosiaan pystyisi poistamaan (tai muka uskomaan, että pystyy poistamaan) elämästään kaikki riskit, ja mitä järkeä niitä epätodennäköisimpiä on edes miettiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Heidi Pii.

      Joo, niitä riskejä on tosiaan joka puolella. Se kotona oleminenkin. Siellä (täällä) kun voi myös sattua ja tapahtua. Luin (vai katsoin dokkarin?) perheestä, jossa lapset eivät saaneet tehdä mitään eikä käydä missään ja pelkäsivät kaikkea. Heidän yh-äitinsä siis pelkäsi kaikkea ja koitti tehdä elämästä turvallista. Asuivatkin jossain sisäoppilaitos tyylisessä paikassa eikä (10v?) lapset saaneet missään olla koskaan yksin. Pihallakaan, kun joku voi kidnapata. Se lasten pelko oli aivan kamalaa katsottavaa. Kaikki elämänilo kadoksissa. :(

      Poista
  5. Puhut asiaa! Meillä on Mimi matkustanu jonkunaikaa kasvot menosuuntaan, koska oksentaa muuten jokaikisen automatkan kaikki vaatteet ja huutaa vaan.. eikä sekään oikeesti riskin kannalta ole kovinkaan järkevää, mun ajokyky ainakin herpaantuu siitä. Ajellaan pääosin kaupunkiajoa hitaissa nopeuksissa ja oon extravarovainen. Ja sehän menee vaan niin, että jos sattuu peräänajokolari niin selkä menosuuntaan auttaa, mutta jos tulee nokkakolari niin sitten se meneekin toisinpäin.

    Mä näen tässä asiassa homman niin, että matkustusmukavuus menee yhtä tärkeäksi. Tai meillä ei liikuttais autolla ollenkaan, eikä sekään oo aina mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, miima89. :) Aika samalla tavalla siis ajatellaan.

      Nuo kotipaikkakuntani kesän kuolonkolarit (ja niistä seuranneet nuorten itsemurhat) on kyllä laittaneet miettimään niin paljon tuotakin, että mitä lapselleen voi opettaa ja mitä kaikkea kieltää.. Että on tosiaan annettava eväät elämään, mutta lapsen on itse sitten käytettävä ne eväät omalla tavallaan.

      Poista
  6. Maikkarilla oli mielenkiintoinen uutinen liikenneonnettomuuksiin ja roskeihin liittyen:
    Tutkimus: Raskaana olevat ajavat enemmän kolareita

    Nyt sitten vain vähentämään riskiä ja raskaanaolevat pois autonratista. :P

    VastaaPoista