Hyvä, paha, korvike

Kuva YLE:n sivuilta: Tutteli äidinmaidonkorvike ei ole enää suomalainen tuote
Yritän ainakin pääpiirteittäin olla selvillä ostoksieni alkuperästä ja ympäristövaikutuksista. Pyrin tekemään kulutukseen liittyvät valintani niiden pohjalta - oli kyse sitten ruoasta, vaatteista, vaipoista, kulkuneuvosta tai jostain muusta. Parantamisen varaa on paljon - esimerksi vaikkapa ruoan ekologisuuden suhteen.

Tosikoisen vauva-aikana, tajusin olleeni pahemman kerran tietämättömyyden mustassa aukossa. Riippumatta siitä onko korvike itsessään hyvä vai paha (itsekin sitä joskus käyttäneenä ja antaneena) haluan boikotoida korvikefirma Tuttelin omistajaa. En varmasti ole ainoa, joka kuvittelee (tai on kuvitellut) Tuttelin olevan kotimainen. (Kai teitä on muitakin? Siihenhän Tuttelin nykyinen omistaja nojaakin, että suomalaiset pitävät Tuttelia vielä kotimaisena.)

En ollut edes älynnyt katsoa Tuttelin valmistusmaata purkista, niin tottuneesti ja luottavaisesti olin sen hyllystä napannut kärryyni. Ja vielä kuvitellut valitsevani kotimaisen vaihtoehdon. Siksi tämä kirjoitus yllätti minut pari vuotta sitten täysin: "Miksi Nestle-boikotti jatkuu edelleen?"

Tarkistin taustatiedot siltä osin mihin omat rahkeeni riittivät ja aika pitkälle kirjoitus näytti pitävän paikkaansa. Tuolloin meidän kaapista löytyvissä Tutteli-purkeissa oli valmistusmaana Ranska. Ei sillä etteikö varmasti maidot olisi turvallisia, mutta ylikaupalliset yhtiöt ja monien niiden eettisesti kestämätön toiminta saa minut valitsemaan hyllystä toisen tuotteen. Etenkin jos tuote on muuten vastaava, mutta se on pienemmän yhtiön tuote. Ja kotimainen (työpaikat, työpaikat!). 

Olen siis tässä asiassa ollut viisaampi siitä lähtien. Ja vaikka minulla on hampaankolossa muutama tikku Valionkin kanssa, valitsen mieluummin korvikepurkeiksi Valion Tuuti-purkit (vaikka tälläkin kertaa rintamaidolla mennään). Vellit meillä onkin olleet Onni-merkkisiä tosikoisen kanssa ja niin on varmaan sitten jonkin ajan päästä tämän kolmosenkin kanssa.

"Suomalaisille äideille tuttua Tutteli-äidinmaidonkorviketta ei enää valmisteta Suomessa. Syynä tähän on se, että Valio myi Tutteli- ja Muksu -tuotemerkit Nutricia Babylle jo vuonna 2004. Tuotteiden valmistusta kuitenkin jatkettiin Janakkalan Turengissa viime vuoden loppuun asti. Sitten yhteistyö tuli tiensä päähän."

Minkälaisia periaatteita sinun ostoskärrysi sisältöön kuuluu?
Entä mikä korvike, sose tai velli teillä menee parhaiten ta mitä itse suosisit, jos saisit valita?

Kommentit

  1. Mä oon kyllä tiennyt, että vain Tuuti on kotimainen valmiste. Sitä olenkin nyt sitten ostanut sen pari kertaa, mitä Justus on korviketta saanut. Pääasiassa pyrin esim. salikäyntejä varten pumppaamaan pakastimeen lisämaidot. Silloin, kun isommat pojat olivat vauvoja, ei kauppojen hyllyiltä vielä löytynyt yhtään kotimaista valmistetta. Joonan maha kesti ainoastaan NAN-jauhetta, joten kun se oli ennestään tuttua settiä, sillä mentiin Juusonkin kanssa. Ja täytyy kyllä sanoa, että kokonaan pullovauvan kanssa aika äkkiä vaikuttaa ostopäätökseen myös se hinta. Nyt kun korvikkeeseen ei ole tarvinnut montaa kertaa turvautua, on ollut vara valita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Satu. Meilläkin on ostettu pari purkkia tuutia laatikkoon. Mutta toistaiseksi ollaan pärjätty pakkasmaidoilla. Tai no, itse asiassa vauva on syömättä sen ajan kun olen kaupassa, kun ei ole tahtonut ensimmäisten viikkojen jälkeen huolia pulloa. (Ei pidetä nälässä, sylkäsee pullon pois ja lakkaa huutamasta, kun huomaa ettei saa sitä mitä tahtoisi.)

      Tuttelia ostin esikoiselle, sen jälkeen kun lopettiin erikoiskorvikkeet (nestlen alaisia tosin nekin). Tuolloin tuttelia sentään valmistettiin vielä Suomessa, vaikke tosiaan omistaja enää kotimainen ollutkaan. :) Meilläkään ei sitä rahaa tuolloin ollut, mutta niiden 40 euron erikoiskorvikepurkkien jälkeen tutteli tuntui varsin edulliselta. :D

      Poista
  2. Mä kyllä seurasin tota uutisointia jo silloin kun se tapahtui, että kärryillä ollaan oltu siinä mielessä (vaikka en silloin ollut korvikkeiden käyttäjä laisinkaan). Mulla on ollut vuosikaudet, siis oikeasti en muista aikaa etteikö olisi ollut, tapana lukea joka päivä uutisotsikot teksti-tv:ltä, nykyään sieltä ja netistä ainakin, meille tulee myös aamulehti. Joskus lomareissulta palattua on ollut kova ajantasalle pääseminen kun viikon lehdet lukematta, mutta kyllä ne on aina tullut luettua. Itseäni kiinnostavista uutisista luen silmäilyä enemmän, mutta pyrin olemaan suurinpiirtein ajantasalla kaikesta uutisoinnista, että tiedän niiden olevan edes "pinnalla".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Kupla.

      Minä olen ollut tuolloin ilmeisesti ihan täysin uutispimennossa. :D (Joskus kun oli mukamas hetkiä että aikaa oli vain perheelle, opiskelulle, vapaaehtoistyölle ja luottamustoimille. Niin ettei uutisia ehtinyt lukea.)

      Poista
  3. Mulla onhyvin muistissa, kuinka Tutteli vaihtoi omistajaa. (Muistan senkin, kun korvike oli vain korvike eikä korvike 1 ja korvike 2).

    Meillä meni imetys metsään tälläkin kertaa. Tiedän, missä. Luovutin ja tein niinku neuvola sano (siel oli joku omaaki kokemattomampi sijaistyttö sillon), enkä jaksanut etsiä apua muualta. Anyways.

    Kahdella pienimmällä on korvikkeena ollut Nan. On hyvä ja tykkään. (Valmistusmaata en oo edes ajatellut). Esikoinen sai Valion Tuttelia, sitä Tuttelia ei mitään ykkösiä tai kakkosia, kolmosista puhumattakaan. Ja noi muutama raasu välissä, ne ei saaneet mitään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Sankari. Harmi, ettei teillä imetys onnistunut :( Halaus <3

      Minä en ole esikoisen sairaala-ajan jälkeen suostunut kuuntelemaan yhtään ainoaa imetykseen liittyvää neuvoa. Otti niin koville koko asia. Sen jälkeen olen kyllä etsinyt netistä tietoa vaikka kuinka. Ja kirjoitin imetysajatuksista, tunteista, toiveista ja historiasta tosikoisen ja kuopuksen synnytystoivelistaan. Ja kielsin samalla kätilöitäkään kysymästä asiasta yhtään mitään. Sanoin kysyväni itse jos on tarvetta. Ja olen minä puhunut, omaan tahtiin. Ja onneksi näillä kahdella kerralla näyttää tuokin onnistuvan. Mutta jos ei onnistuisi, niin se siitä sitten. :)

      Poista
  4. Minulle tämä taas oli uusi asia. En sen kummemmin ole ylipäätänsä minkään korvikkeen valmistusmaata ajatellut, mutta nimensä puolesta ajattelisin ilman muuta Tuttelin kotimaiseksi valmisteeksi.

    Nan- korviketta meilläkin on käytetty Maalistytön kanssa. Kesäheinän kanssa ei onnistunut, kun se turkasen maitoallergia. Nytkin meillä on muutama purkki Nannia kaapissa, pääasiallisesti vauva kylläkin aterioi rinnalla mutta niitä hetkiä ajatellen kun en itse ole läsnä. (Lenkillä, kaupassa, kirjastossa... tai vaikkapa vain saunassa.) Toistaiseksi ne muutamat kymmenet millit on tuntuneet kelpaavan :)

    Mutta että minkälaisia periaatteita ostoskärryni sisältöön kuuluu... Hmm. Ylipäätään koetan ostaa laadukkaita ja tarpeeksi tuoreita tuotteita, lähiruokaa niin paljon kuin mahdollista. Kotimaisuus on monessa kohtaa valttia myöskin. Hintaa tulee myös katsottua jonkin verran, joskus se ratkaisee ja joskus ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Janni. :) Juu, tuttelihan oli tosiaan alunperin Valion, mutta valio myi sen 2004 Nestlelle. Ja 2012 Nestle siirsi tuotannon muualle. Ja sen jälkeen Valio sitten aloittikin tuon Tuuti-korvikkeen valmistamisen (Suomessa).

      Tosikoisen aikana pumppasin kaiken ylimääräisen ( ja vähän enemmänkin) sairaalalle. Nyt ei ole ollut aikaa sen enempää streloida pumppuja kuin pestä tissejäkään ja suorittaa pumppausoperaatiota niin rauahassa, että saisi maidot riittävän steriilinä pakkaseen. Hommaa on toki tähän asti hidastanut myös 24/7 imetettävä ja yöt valvonut äippä. Nyt alkaa olla jo aikaa muuhunkin ja maitoa jääkin, kun kaikki ei mene vauvalle ja vauvan suusta lattialle (lakanoihin, vaatteisiin, ...).

      Eli tosikoiselle annettiin korviketta, jos olin poissa ja pumpatut maidot sairaalaan. (Olin vakaasti ja olen edelleen sitä mieltä, että ennemmin ruokin omaa vauvaani korvikkeella ja annan maidot sitä enemmän tarvitseville.) Mutta nyt, kun ei ole ollut aikaa pumpata steriilisti, niin olen pumpannut sitten omaan käyttöön pakkaseen. Ja niitä on tosiaan sieltä välillä sulateltu - ja sitten heitetty viemäriin kun ei nuppuselle kelpaa. (Murh. Mitä haaskausta. :D )

      Poista
  5. Esikoisen kohdalla ei korviketta tarvittu ollenkaan. Vellejäkään ei käytetty. Soseet oli hyvin pitkälle Muksun, koska niissä ei lisättyä sokeria. Piltin soseet jäi lähes poikkeuksetta hyllyyn tuon lisätyn sokerin takia. Pisti oikein vihaksi kun syytä tuolle lisätylle sokerille tiedustelin Piltin asiakaspalvelusta. Vastaus oli "kun vauvat tykkää sokerista"... No voisin jauhaa tästä loputtomiin.

    Nyt kuopuksen kanssa ollaan mukana tutkimuksessa, missä vauva syö äidinmaitoa tai vaihtoehtoisesti tutkimuskorviketta, jos omaa maitoa ei tarpeeksi ole. Nytkin on sitten menty omalla ja toiv saadaan jatkaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Paula.

      "Vauvat tykkää sokerista.." XD Saat jauhaa!

      Toivottavasti tosiaan saatte jatkaa tälläkin kertaa omalla ja kiva, että olette jossain tutkimuksessakin mukana. Me käydään dipp-tutkimuksissa. Jospa niistä joskus olisi jollekin iloa - esim. sen diabetesrokotteen ja /tai parannuksen löytämisessä. :)

      Poista
  6. Me käytettiin Tuutia juurikin kotimaisuuden vuoksi. Täytyy kyllä myöntää, että kun puoli vuotta imetettyäni homma tyssäsi ja korviketta alkoi oikeasti kulua muutamaa satunnaista hätävarapurkkia enemmän, oli hinnassa nieleskelemistä. Työtön ja äityslomalainen... Mutta sitten karsittiin muusta. Huokaistiin kyllä helpotuksesta kun sai alkaa tavallista maitoa juottamaan! Jos meillä olisi ollut vielä vähän tiukempaa, sitten olisi ehkä joutunut harkita halvempaan vaihtoehtoon siirtymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, anonyymi. Joo, tuleehan noille korvikkeille toki äkkiä hintaa verrattuna siihen, että saisi maidot omasta takaa ilmaiseksi. Mutta muistaakseni tuutista (ainakin täällä) löytyi vielä vuosi sitten litran ja puolen litran pakkauksia eikä minusta niissä aikuisten lehmänmaitoon nyt niin älyttömän suurta hintaeroa ollut. O.o (Nyt en olekaan korvikkeiden hintoja katsellut.)

      Poista
  7. Mä en oo kyl hintoja kattellut kun on sopiva korvike löytynyt. Mun maidon lisäksi Tuutia annetaan koska kotimainen ja sopii vauvojen mahalle. Tuttelia saivat sairaalassa mutta koska ei oo enää kotimainen niin jää kaupan hyllylle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, anonyymi. :) Ja hienoa, että pystyt ostamaan kotimaista.

      Poista
  8. Yli kymmenen vuotta sitten, kun aloitin vauvan hoidon ostin tietenkin kotimaista korviketta, tuttelia. Semperin korviketta ei tainnut olla, tai se ei sopinut. Semperin jauhevelliä taisin ostaa lisäksi.
    Kolmannen lapsen kera siirryin Nan´iin, mikä helpotus. Ei enää pulautteluja. Tutitkin alkoivat olla parempia, vauva ystävällisempiä. Pullolla syöttäminen kesti 20 min, eikä 5 min niin kuin aikaisemmin, pelkkien ainujen aikana.
    Seuraavien lasten aikana Nan´in laatu vaihtui, ja taisin palata takaisin tutteliin/ purkki velleihin.
    (Aina ei ehtinyt jauheen kanssa sotkea.)

    Kotimaisuus on minulle kaikki kaikessa, jos vain korvike soveltuu. Ennen katsoin hintaa.
    Nyt ajattelen enemmän ja enemmän kotimaisuutta, turvallisuutta ja tulevaisuutta. En halua että lapseni ravinto valmistetaan Saksassa tai Puolassa, jos purkkiruokaan tai korvikkeeseen joudun turvautumaan.

    Kun olen aina osittain imettänyt, niin ilman korvikettakaan ei meidän vauvat tule toimeen.
    Tämän vuoden aikana joudun tutustumaan aiheeseen vielä uudemman kerran.
    Voikin käydä niin että siirrymme kiinteisiin nopeammin, kuin "laki" sallii, jos korvikkeet osoittautuvat kalliiksi. Silloinhan niitä ei tarvitse syöttää niin paljon. Lapsilisillähän ne maksetaan, joten eiköhän tämän kuudennen kohdalla ole vara maksaa.
    ( Juotetaan sitten vaikka isommille lapsille vettä, jos vauvalle ei ole muuten vara hankkia kotimaista korviketta. Olen huojentunut, että sitä on tarjolla. )

    Tietysti minä toivoisin, että pystyisin imettämään mahdollisimman paljon ja mahdollisimman pitkään. Se jää kuitenkin nähtäväksi. Meille tärkeintä on että vauva voi hyvin.

    VastaaPoista
  9. Tuuti on lisäksi gmo-vapaa. Toivon, että saisin ruokkia itseni ja perheeni gmo-vapailla tuotteilla. Sillä gmo soijaa on rahdattu Amerikasta tänne Euroopaan muistaakseni vuodesta 2013 ja koska se on puoli-ilmaista, sillä on korvattu tuotantoeläimien viljoja. Yritän valita aina gmo-vapaata lihaa, mutta tarjonta on hyvin vähäistä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit