maanantai 16. maaliskuuta 2015

Muistotilaisuus: Kun ihmisarvo mitataan rahassa



Kuva täältä.

"Nauttiessani kiireettömän aamuni avaavasta kahvittelusta + miten meillä menee uutistulvasta, ajauduin huomaamattani jälleen pohdintojen maailmaan, koskien tulevaisuutta ja ehkäpä viimeisiä pileitä, joissa olen mukana.
Johtuneeko sitten siitä, että asioiden arvoa mitataan nykyään niin kovin monin eri keinoin, mutta tuntuu että eräs olennainen arvo ja sen määrittäminen on painumassa unholaan. Havaintojeni mukaan tuntuu, että nykypäivänä ihmiselle osataan kovin helposti määritellä hinta, mutta ei ihmisarvoa.
Olen satunnaisesti ajautunut tilanteeseen, jolloin vastuuton alkoholituotteiden nauttiminen on seuraavana aamuna tarkoittanut olotilaa, josta en uskoisi selviäväni, vaan tila vaivuttaisi minut päivän aikana ikiuneen. Sitä viimeistä korahdusta odotellessani olen kuvitellut mielessäni muistotilaisuutta, joka poismenoni vuoksi saatettaisiin järjestää. Maailman rullatessa eteenpäin on myös minun ollut syytä muokata vanhakantaista ajatusmaailmaani hiukan enemmän vastaamaan nyky odotuksia ja tarpeita. Päivitetty versioni tuosta päivästä voisi mennä näin...

Suurten suosionosoitusten saattelemana areenalle saapuva huippuekonomi vilkuttaisi tottuneesti paikalle raahautuneelle yleisölle, sillä tämän kaltaiset asiakastilaisuudet olisivat hänelle tuttuakin tutumpaa kauraa. Olihan hän yksi niistä, jotka aikoinaan haistelivat alaan liittyvän talouskasvu potentiaalin. Huippuekonomi aloittaisi asiakkaan elämän kasvutarinan kertaamisen innostuneella ja innovatiivisella otteella. Kasvutarina alkaisi ensimmäisestä työpäivästä, sillä kaikki asiakkaan sitä ennen kokema oli tavalla tai toisella kuluerä ja rasite hyvinvointiyhteiskunnalle. 
Asiakashan oli saapunut hyvinvointiyhteiskuntaan aikanaan vailla puhekykyä, kävelytaitoa ja ilman minkäänlaista valmiutta huolehtia itsestään. Hyvinvointi yhteiskunta joutuikin tukemaan hänen kasvuaan mahdolliseksi rahantekijäksi useita vuosia hänen yhteiskuntaan saapumisen jälkeen. Ensimmäisinä vuosina opeteltiin huippukonsultin taitoja, kuten kävelemistä, puhumista ja syömistä ilman ruokalappua. Seuraavina vuosina olikin edessä ryhmäkoulutus, jossa useamman kuluerän muodostamissa tiimeissä silloisen life coachin johdolla opeteltiin sen aikaisia erityistaitoja, joiden avulla bisneksen teko olisi tulevaisuudessa mahdollista ja näin ollen hyvinvointiyhteiskunnan riskisijoitus alkaisi saada tuottoa. Tähän saakka kirkkaiden spottivalojen kanssa kilpaa säteillyt huippuekonomi ottaa vakavamman ilmeen huomatessaan tämän kertaisen asiakkaan valinneen seuraavana polkunaan kohti bisnesmaailmaa ammattikoulutuksen. Huippuekonomin mukaan tälläinen valinta on kovin kovin matalakorkoinen hyvinvointiyhteiskunnan riskisijoitukseen nähden, joten ns. ”työläisyys/pienyrittäjyys” ei ole toivottava polku, vaan turvatakseen hyvinvoinnin on yhteiskunnan satsattava todellisiin Osaajiin ja painottaakseen asian tärkeyttä ilmestyy areenan videokuutioon kuva huippuekonomista ja Nalle Wahlroosista kettumetsällä. 
Viimeisen mainoskatkon jälkeen onkin aika antaa puheenvuoro asiakkaan hyvin tunteneille kanssaeläjille, jotka ovat valitettavasti kiireidensä vuoksi estyneitä osallistumaan fyysisesti tapahtumaan, mutta kertovat kuitenkin menetyksestä twitterissä. Hästäkillä kukav*tunpasi? tipahtaakin kauniita viestejä joissa läheiset kertovat menettämisen aiheuttamasta tuskasta. Eräässä twiitissä kerrotaan kuinka menettäminen tuntuu aina pahalta, mutta menetystä helpottaa lähestyvä kesä ja rasvarosentin tippuminen alle kymmeneen. Toinen twiittaaja kertoo kuinka menettäminen ja siitä ylipääseminen voi viedä pitkänkin aikaa, viime kuussa menetetyt luottotiedot vetivät twiittaajan mielen edelleen matalaksi. Mutta viimeisin twiitti loi positiivisuuden ilmapiirin tapahtumien ylle. Siinä twiittaaja kertoo, että mikäli hän olisi menehtynyt, niin hän toivoisi kaikkien ajattelevan positiivisesti tulevaisuudesta, koska se olisi hänen toiveensa. Lopuksi hän on linkittänyt sivun, josta voisi tilata hänen esikoisteoksensa Kuinka Minusta Tuli Näin Positiivinen.
Kauniin ja tunteikkaan tilaisuuden päätyttyä paikalla ollut yleisö kiittelisi huippuekonomia ajatuksia herättäneistä puheenvuoroista ja siitä toivonkipinästä, että kunhan hyvinvointiyhteiskuntaan saataisiin todellisia Osaajia, niin meillä olisi yhä valoisa tulevaisuus. Minun ongelmajätteenä käsiteltävän ruhoni matka hyvinvointiyhteiskunnassa päättyisi tuhkaukseen ja tuhkani ripoteltaisiin kukkapenkkiin, jonka tuotoksista jaettaisiin kukkasia tätien ja setien hattuihin, heidän uurastaessaan ennaltaehkäisevän työn parissa, koskien mahdollisia hyvinvointiyhteiskunnan uhkakuvia.
Aijai, tämän pohtiminen saa minut aina herkistymään, mutta kunhan saan silmät kuivattua kyynelistä ja täytettyä kupposen jälleen kahvilla, niin on aika siirtyä tarkastelemaan tulevien eduskuntavaalien ehdokas tarjontaa. Ymmärrän toki aivan hyvin, ettei lupaus ihmisarvon säilyttämisestä näinä vaikeina talousaikoina ole aivan sieltä tuottavimmasta päästä. Joutuisihan siinä myös ehdokas maksamaan yhdestä äänestä kohtuuttoman kovan hinnan..."

(Puolisoni) kaveri, Pasi Pölkki, pohti omassa statuspäivisyksessään minusta varsin kattavasti ihmisarvoa. Mitä meistä jää jäljelle, kun kuolemme, jos kaikki mitataan rahassa? Onneksi Pasi antoi luvan jakaa tekstin myös täällä, sillä minusta tässä oli paljon osuvaa tämän ajan kuvausta. Mitä mieltä sinä olet? Mitataanko ihmisarvoa nykyään liikaa rahassa?

6 kommenttia:

  1. :)! Osuva kirjoitus.

    Ja kyllä, kyllä mitataan.
    Puolisilmällä ja -korvalla seurasin eilen Ylen vanhuskone-ohjelmaa ja mietin taas kerran, milloin ja miksi inhimillisyydestä on tullut meille vieras asia? Vanhuspalveluita mitataan minuuteissa, euroissa, tehoyksiköissä - ei hyvinvoinnissa.
    Ja mietin kauhuskenaariota, hyvin mahdollista sellaista, että meillä saattaisi olla huollettavanamme kolmen alaikäisen lapsen lisäksi viisi ikäihmistä. Sellaisessa tilanteessa totisesti toivoisin, että yhteiskuntamme mahdollistaisi oikea-aikaisen, inhimillisen ja luotettavan tuen ikäihmisten ja heidän omaistensa jaksamisen turvaamiseksi.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä jaosta. Tämä oli oikein hyvä ja pysähdyttävä kirjoitus. Onko arvo vain rahaa? Entä mihin ovat jääneet ihmisarvot? Hmm.. Laittoi oikeesti miettimään. Kiitos.

    VastaaPoista
  4. Kiitos. Tämä laittoikin miettimään. Kirjoittelin pitkää vastaustakin mutta minun tuurilla se hävisi johonkin ennen julkaisua.. Mutta.. Niin mikä kaikki voidaankaan mitata rahassa? Jotenkin tuntuu, että tänä päivänä kaikelle lasketaan rahallinen arvo.. Niin.. Kuinkahan ihmiset tajuasi tämänkin..

    VastaaPoista
  5. jestas mikä kirjoitus, luin kahteen kertaan.osan jopa kolmeen.ja ne hymyn aikaan saavat neljään.
    Kyllä, liikaa mitataan, ja ihan kaikkea.
    On se ihmisen arvo halpa.
    Kaikki mitä rahassa pystytään mittaamaan, on halpaa.
    Kukkahattutäti kumartaa oivallukselleen, todellista rikkautta ei voi rahassa mitata. näin se vaan on, jotkut tajuaa toiset ei.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista, Marikan polut, uncdeman, Voikku ja Maria. :)

    Musta tämä oli kans jotenkin tosi hyvä teksti ja olisi ollut sääli, jos se jäisi vain muutaman fb-kaverin luettavaksi.

    Ja kyllä vain varsinkin nyt vaalien alla paljon on ilmassa numeroita ja toisaalta myös tyhjiä lupauksia. Mutta miten pyörittää ilman rahaa yhteiskuntaa, joka tarvitsee rahaa pyöriäkseen? Kuinka voitaisiin puhua vähemmän rahasta ja sen merkityksestä?

    VastaaPoista