torstai 19. maaliskuuta 2015

Vapautetaan vanhempainvapaat



Nyt huudetaan kilpaa norminpurkutalkoiden perään. Samaan aikaan kumminkin mm. perhepolitiikassa halutaan lisätä säännöstelyä. Joko sitä halutaan lisätä rajoittamalla subjektiivista päivähoito-oikeutta tai kiintiöimällä kotihoidontuki tai vanhempainvapaa.

Entäpä, jos myös perhepolitiikassa lisäsäädöksien ja asetuksien sijaan purettaisiinkin nykyisiä?

On jumiuduttu ajattelemaan, että asioiden muuttaminen parempaan suuntaan vaatii aina lisää normeja. Toisinaan normit nähdään säästöina, toisinaan tasa-arvokysymyksinä.

Mielestäni Suomi kaipaa lisää joustoa - uusia ideoita ja tapoja sovittaa opiskelu-, työ- ja perhe-elämä. Lisäämällä joustoa ja perheiden valinnanvapautta, saattaisi löytyä uusia toimivia tapoja. Heitetään romukoppaan vanhempainvapaiden nykyisetkin kiintiöt ja pidennetään aikaa, johon mennessä yhdeksän kuukauden vanhempainvapaat tulisi käyttää.

Jousto antaisi perheille edelleen mahdollisuuden hoitaa lasta kotona, mutta jättäisi perheen päätettäväksi missä välissä kotihoitoa vanhempainrahakuukausia käytetään ja kumpi vanhemmista niitä käyttää. Tällä hetkellä äitiysvapaa ja vanhempainvapaa ovat sidottuja lapsen laskettuunaikaan ja loppuvat lapsen ollessa noin yhdeksän kuukauden ikäinen. Vanhempainvapaakauden jälkeen on mahdollista saada vielä kotihoidontukea siihen asti, kunnes lapsi täyttää kolme vuotta.

Jos parempituloisen vanhemman kotiin jääminen on kiinni päivärahoista eikä pienempituloinen pysty tai halua syystä tai toisesta palata töihin lapsen ollessa kovin pieni, eikö vanhempainvapaiden käyttäminen perheille sopivampaan ajankohtaan parantaisi jo tilannetta nykyisestä?

Ajatellaanpa vaikka minimituloilla olevaa kotiäitiä, joka haluaa imettää ja hoitaa lasta ensimmäisen vuoden: Tällä hetkellä se tarkoittaisi, ettei isälle jää mahdollisuutta käyttää vanhempainvapaita ollenkaan. Isä voisi jäädä kotiin ainoastaan kotihoidontuelle ja sen monet perheet kokevat liaallisena tulojen tipahtamisena.

Vanhempainvapaiden siirto mahdollistaisi kumminkin sen, että äiti voisi kotona hoitaa kotihoidontuella ensimmäisen vuoden ja isä vaikka sen jälkeen yhdeksän kuukautta korotetun vanhempainpäivärahan turvin.

Vastaavasti toinen perhe voisi jakaa vanhempainrahakauden puoliksi, vaikka toinen olisikin yhtäjaksoisesti kotona ensimmäisen vuoden ja toinen seuraavan puolivuotta. Tai jos vanhempain vapaankin voisi jakaa puoliksi yhtä aikaa - toinen töissä alkuviikon, toinen loppuviikon ja päivärahakorvaus puoliksi työtulojen mukaan?

Vanhempainvapaan vapauttaminen toisi helpotusta myös yrittäjäperheisiin. Jos kotona oleva vanhempi pystyy tekemään töitä samaan aikaan, voi kotihoidontuen nostaminen alusta saakka olla järkevämpää kuin vanhempainpäivärahan nostaminen. Tällöin työllä saadaan lisäeuroja kotihoidontuen päälle eikä menetetä korotettua vanhempainpäivärahaa.

Jouston myötä vanhempainrahakausi voidaan sen sijaan joko siirtää sellaiseen ajankohtaan, jolloin vauvan/ lapsen kanssa töiden tekeminen on haastavampaa ja on hetkeksi pakko palkata ulkopuolinen. Tai vanhempainvapaat voidaan jättää kokonaan toisen puolison käytettäväksi sellaisena ajankohtana joka tälle paremmin passaa.

Perhepolitiikka tulisi ottaa mukaan norminpurkutalkoisiin ja katsoa mihin suuntaan vapaiden vapauttaminen veisi esimerkiksi perhevapaiden käyttöä ja perheiden töiden ja opiskeluiden yhteensovittamista.

2 kommenttia:

  1. Ja aloittaa voitaisiin nämä norminpurku talkoot vaikka sillä, että huolehdittaisiin kelan nykyiset ohjeistukset selkokielelle ;) nimim. mä en vieläkään tajua isälle korvamerkattuja vapaita ja niiden suhdetta vanhempainrahakauteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin - etenkin kun nekin on vaihdelleet tiuhaan! Meillä jokaisen lapsen kohdalla eri käytönnöt isyysvapaissa - ja näitä on sentään (vain?) kolme. :D

      Poista