Nyt se on auki - nimittäin verkkokauppani!

Kuten jo syksyllä vihjaisin, niin on tässä ollut vähän kaikenlaista. Olen myös viimein saanut yritykseni nettisivut ja verkkokaupan auki. Opintojen ja joululahjojen osalta aika meinaa loppua kesken, mutta jatketaan sitä tahtia kuin pystyy.  Elämä on hyvää, joskin täyttä. Toki matkan varrelle aina mahtuu yhtä ja toista ja joskus on isompiakin huolia läheisistä. 

Yrityksen fb-sivu ja arvonta.

Joka tapauksessa, yritykseni on nyt auki. Momel on syntynyt halusta rakentaa parempaa tulevaisuutta meille kaikille. Momelin perustana on ajatus siitä, että kyky tehdä jotain – mitä tahansa – tuo aina mukanaan vastuun. Kykyjä tulisikin käyttää niin, että niillä luodaan hyvää toisille.

Ihmiset tarvitsevat terveellistä ruokaa, lämmintä ja kestävää vaatetta, energiaa, työtä ja hyvinvointia. Meidän on pidettävä huoli toisistamme, itsestämme ja ympäristöstämme. Perustin tämän yrityksen, jotta voin toteuttaa unelmiani ja itseäni. Minulle on tärkeää, että saan viettää aikaa lasteni kanssa mahdollisimman paljon heidän ollessa pieniä. Haluan rakentaa huomista, jossa lasteni ja heidän sukupolvensa on hyvä elää ja olla.

Tavoitteeni on tuoda kestäviä, pirteitä, luovia kuoseja ja kankaita niin lasten kuin aikuistenkin pukeutumiseen. Yrityksemme kankaat on tuotettu eettisesti ja kestävästi, myrkyttömästi ja mahdollisimman kotimaisesti. Kuosit ovat itseni tai yhteistyökumppanini suunnittelija, blogisti, Jessica Pennasen käsialaa.

Visiot ovat syntyneet omasta inspiraatiosta ja tarpeesta löytää sopivia eettisiä ja kotimaisia kankaita kohtuuhintaan materiaaleista, jotka kestävät aikaa ja ovat tyylikkäitä pidettäväksi vaikkapa jakkutakin alla virallisissa tilaisuuksissa.

Ensimmäisiksi materiaaleiksi valikoitui kotimainen interlock-neulos, jolla on Öko-tex sertifikaatti. Sekä yksiväriset että kuviolliset kankaat painatuksineen, ovat kotimaisia, joskin eri firmojen tuotteita. Molemmista näistä sekä painoalan yrityksestä tulee omat blogitekstit kuvineen ja tarkempine tietoineen.

Jessica Pennanen & Upoksissa.
Avoimuus on yksi yrityksen perusarvoista. Toiminnan tulee olla läpinäkyvää ja kuluttajan tulee saada selville tuotteen ja sen materiaalien alkuperä. Toivon avoimuuden lisäävän myös muiden yrityksien avoimuutta ja kiinnittävän huomiota heidän omien tuotteidensa valmistukseen ja alkuperään. Kun koko ketju on avoin, myös ostajan on helmpompi nähdä mistä vaatteen hinta muodostuu.

Tavoitteeni on kasvattaa ja kehittää yritystä samalla, kun itse kasvan ja kehityn. Visioni on Momelin kautta saada myös lapset ja aikuiset innostumaan liikkumisesta, hyvästä ruoasta ja terveydestä. Luoda itselle ja muille työtä, kannustaa muita eteenpäin. Antaa mahollisuus kokeilla omia siipiään ja ponnistaa eteenpäin. Vaikuttaa ja löytää ratkaisuja puhtaampaan, uusiutuvaan energiaan ja kestävämpään kulutukseen.

Momel myy tällä hetkellä kotimaisia ja eettisiä kestäviä kankaita, uniikeilla suunnittelemillani Oksa-kuoseilla sekä Jessica Pennasen aikuisten värityskirjaa Upoksissa. Kuosin kuvion kokoa voi myös arvioida Jessican piirtämän upean mallin avulla. Kankaita voi jo ennakkovarata verkkokaupasta, niin saat kankaat heti tammikuussa, kun ne saapuvat painosta. Värityskirjoja on jo myynnissä ja nopeana ehdit tilata ne vielä jouluksi itsellesi tai ystävillesi!

Tuotevalikoima on laajentumassa pikku hiljaa yhteistyökumppaneidemme myötä.

Lisää ajankohtaista tietoa tuotteista ja tapahtumista löydät sekä täältä että yrityksen blogista sekä facebook-sivuiltamme. Käy tykkäämässä, liity lukijaksi ja lähde mukaan tekemään unelmista totta!

Ystävällisin terveisin
Elina


Kommentit

  1. Onnea uudelle yritykselle! Kuosit on tosi kauniita, toivottavasti löytävät ompelijoiden käsiin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Leluteekin Emilia ja Taikasaappaiden Heli <3

    Paljon on visioita ja suunnitelmia matkan varrelle. Myös yhteistyötä erään oululaisen ompelijan kanssa suunnitteilla, joten kannattaa osallistua arvontaan vaikkei itse ompelisikaan. Lahjakortilla voisi ostaa sekä kankaat että ompelutyön. ^_^

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtavaa - paljon onnea valitsemallasi tiellä! <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit