Workless, worthless vai myynnin ammattilainen?

Olen paljon pohtinut viime päivinä (tai ylipäätään kuluneen vuoden aikana, kun yritys-päätöksen tein) asennetta. Asenteita liittyen politiikkaan, toisiin ihmisiin, erilaisiin mielipiteisiin, köyhyyteen, rikastumiseen, myyntityöhön, työttömyyteen. Mikä osuus oikeasti asenteellamme on elämäntilanteeseen ja pystyykö aseinteisiin vaikuttamaan?

Kaverit pisti pystyyn blogin "Workless, not Worthless", jossa kirjoittavat työttömyydestä. Työttömyys koskettaa tänä päivänä monen ihmisen arkea, mutta silti asenteet niin työttömyyteen kuin työttömiin ovat välillä melko tylyjä.

Myönnän, että aikanaan puoluevalintaan liittyen yksi minulle tärkeä asia oli se, miten puolue näkee erilaiset ihmiset. Minulle oli ja on edelleen tärkeää, että ymmärretään köyhyyttä ja halutaan luoda yhteiskunta, josta kaikki voivat ponnistaa eteen päin ja jossa ihmiseen uskotaan ja luotetaan. En pidä asenteista, jossa köyhyyden ajatellaan olevan ihmisen oma vika tai jossa valta ja varallisuus määräävät ihmisarvon.

Vaikka omassa puolueessanikin on ihmisiä, joiden ajatukset eivät tässä kohtaa kohtaa omien ajatusteni ja toiveideni kanssa, on ollut yllätys, kuinka paljon (pien/yksin)yrittäjillä on vastaavanlaisia ajatuksia myös.

En ole myynti-ihmisiä. Tai niin ajattelen, kun mietin streotyyppistä myyjää. Sellaista pölynimurikauppiasta. Minulle on suuri kynnys myydä ihmiselle jotain. Jotain mitä hän ei ole itse tullut ostamaan. Olisi paljon helpompaa olla jossain kaupassa, jonne ihminen tulee hakemaan tavaran, myyn sen ja ihminen poistuu. Mutta että kaupata tavaraa, jota ihminen ei edes ollut etsimässä?

Paljon onkin siis ollut opeteltavaa ja on edelleen. Sen sisäistäminen miksi haluan tehdä tätä, miksi myyn tiettyjä tuotteita, mikä merkitys niillä minulle on? Mitä haluan saavuttaa. Tiedän, mitkä on asioita, joihin elämäni aikana haluan vaikuttaa ja kun olen iskenyt ne myös yritykseni strategiaksi, eikö ne ole juuri ne asiat joiden vuoksi teen töitä? Myynkö tavaroita, vai arvoja ja maailmaa jota haluan rakentaa?

En voi puhua työttömyydestä, kun en siitä varsinaisesti mitään tiedä. Silti vaikka tulot on jo vuosikausia olleet surkeammat kuin työttömyyspäivärahalla elävillä. Luulen kumminkin, että yhtymäkohtia löytyy paljon. Etenkin, kun ei ole vielä sitä menestystä ja säännöllistä oikeasti riittävää tuloa.

Myynnin puolella kuulee paljon, kuinka menestys ja tulot ovat omasta asenteesta kiinni ja että omaan asenteeseen voi vaikuttaa. Mutta voiko? Eikö kaikki olisi positiivisia ja menestyviä, jos se vain olisi kiinni siitä, että päättää asian niin? Miksi kukaan päättäisi mitään muuta?

Vai onko niin, että olemme erilaisia kaikki myös tässä suhteessa? Taustoilla ja kokemuksilla, sekä luonteen piirteillä on meihin jokaiseen erilainen vaikutus? Onko ok olla surullinen ja pettynyt? Onko ok odottaa (vakkari)työpaikkaa yhteiskunnan tuella sen sjiaan, että heittäytyisi täysin oman miellyttävyys- ja osaamisalueen ulkopuolelle vaille tukea ja turvaa?

Vaikka olen aina ollut melko päämäärätietoinen ja kapinahenkinen (sanoi muut mitä tahansa ja lyttää kuinka tahansa, vielä näytän että pärjään ja teen sen mistä puhuin, näin esimerkiksi intin kanssa, nyt yrittämisen), en silti näe että kaikki olisivat tai kaikkien tulisi olla samanlaisia tai että ihmisen tulisi aina mennä läpi harmaan kiveen - yksin.

Kun vastoinkäymisiä ja koettelumuksia on tarpeeksi, meistä jokainen lopulta murtuu ja särkyy. Et voi koskaan tietää mitä toinen on kokenut, etkä voi myöskään sanoa sitä milloin toisella on lupa särkyä.

Joku joskus kertoi hyvän vertauksen surusta ja masennuksesta. Mielemme ja kehomme ovat kuin lasi. Lasit ovat kaikki erilaisia. On eri kestävyyttä, eri mallia, eri väriä. Toiset ovat tippuneet pöydältä, toiset penkiltä, toiset hyllyltä, osalla on tyynyt alla, osalla kivetys tippuessaan. Kaikki ei mene rikki samantien. Osaan tulee säröjä, osa taas on tippunut useamman kerran ilman näkyvämpää vikaa. Et voi koskaan tietää miten käy ja missä vaiheessa lasi lopulta särkyy. Varmaa on vain, että yksikään ei kestä loputtomiin.

Asenne. Kun ei jaksa, kun voimat ei riitä. Minusta asenne on paljon syvällisempi ja moiniulotteisempi asia kuin pelkkä valintakysymys. Ei auta lasinsiruillekaan lattiallakaan huudella, että kerää ia kokoa itsesi. Siihen tarvitaan muiden apua. 

Välillä yritys- ja myyntijutuissa (politiikassakin) tulee fiilis, että olen kakkos- ellei jopa kolmosluokan ihminen, vääränlainen. Ikään kuin paremmin menestyvä ja asenteiden voimaan uskova voisi suhtautua minuun ylenkatsoen, koska ajattelen ja koen asiat eri tavalla.

Välillä ihmittelen, kuinka pinnalliselta kaikki asenne ja "kasvoin ihmisenä" -jutut kuulostavat, kun se positiivisuus vaikuttaakin koskevan vain menestyneitä ja samoin ajattelevia kohtaan. Onko se asenne todella silloin kohdillaan? Vaatiiko myyminen ja menestys asennetta, joka antaa tilaa vain samoin ajatteleville ja kokeville? Onko työtön arvoton? Olisiko kaikista yrittäjiksi?